Aikamatkailu tekee historiantutkimukselle saman kuin Indiana Jones arkeologialle: karistaa pölyt, panee professoreihin liikettä ja vaatii opiskelijoilta vähän uudenlaista taitoarsenaalia.
Vuonna 2054 aikamatkailusta on tullut aika tavallinen historiantutkimuksen metodi. Mitä kauemmas menneisyyteen tutkijoita lähetetään, sitä arvaamattomammiksi siirtojen olosuhteet kuitenkin käyvät. Siksi ketään ei ole vielä uskallettu lähettää keskiaikaan. Kun Oxfordin yliopiston aikasiirroista vastaava henkilö lähtee lomalle, hänen sijaisensa näkee tilaisuutensa tehdä historiaa tulleen. Innokas opiskelija lähetetään keskiaikaan ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa.
Maailmassa on kuitenkin muitakin vaaroja kuin aikasiirtimen tähtäyksessä tapahtuvat heitot. Seitsemänsadan vuoden takaisessa maailmassa selviytymiseen onkin yllättävän vaikeaa varautua, varsinkin, kun valmistelut on tehty kiireellä.
Keskiajan kuvaus on niin täynnä ihania likaisia yksityiskohtia, että lukijana uskon sen olevan totta, todempaa kuin Oxfordin tutkijoiden tekemät päätelmät. Kirja saa myös ajattelemaan, miten hajanaisia ja epämääräisiä johtolankoja ja todisteita meille jää menneisyydestä yhdisteltäviksi – ja mikä kaikki katoaa yhdessä henkäyksessä, jättämättä jälkeäkään.