Johanna Ikonen: Tuntemattoman planeetan unia

Runokokoelma Tuntemattoman planeetan unia kantaa huolta ihmisen ja pla­neetan tilasta, kertoo takakansi, ja tällaiseen kuvastoon uppoudutaan heti kokoelman ensimmäisessä runossa, maalailemaan maailmanlopun ennustuk­sia.

Itse runot ovat runsassanaista proosarunoutta, pitkiä kappaleita tasale­vyistä tekstiä. Valittu tyyli näyttää sivuilla vähän tylsältä ja jopa luotaantyöntä­vältä, mutta kun tekstiä lukee, siitä avautuu kiehtovia ajatuksia. Tähän pitää siis sukeltaa.

Viet postia halki kaupungin katuverkoston. Tässä ajassa meitä uhkaa me­renpinnan nousu, helleaalto, jäätävä pakkasviima. Lopulta talvea ei enää ole. Sinussa soi sukupolvien äänten kuoro, ne kehtolaulut maail­mamme tuulisilla vuorilla, maan reunalla. Veden mielialavaihtelut jokaisen ihmisen kehossa, herään trooppiseen myrskyyn. Olet uneksinut elämänkaaren, kun hiuksesi kasvavat pitkiksi, kietoutuvat unihahmoihin. Ilmaston lämpenemi­sen kohtalonvuodet, pelko kieltää toisilta silmien eteen valaistun kuvan. Tulevaisuus on nyt, ennen kuin kadotamme sen. Mehiläiset elävät laatik­komaisissa mehiläiskennotaloissa, viimeiset hetket luoda vakaa yhteiskun­ta, herättää pölyttäjät ja päättäjät.

Johanna Ikosen teksteissä juoksee ajatuksen virta ja piirtyvät kuvat muuttu­vasta maailmasta. Aikaskaalaa on dinosaurusten ajasta meidän aikaamme, paikat vaihtelevat piilopirtistä Päijänteen rannalta Kreetalle, Svalbardiin, Mek­sikonlahdelle, Amazoniin… Runot kulkevat paikasta ja ajasta toiseen. Yhteistä on jatkuva luonnon ja maailman tilan kommentointi. Runoja kiinnostaa myös ihmisen sija muuttuvassa maailmassa. Ajassa kiinni olevista runoista on ha­vaittavissa myös koronapandemian jälkiä, ei kuitenkaan liiaksi.

Tuntemattoman planeetan unia on aivan viehättävä runoteos, tekijänsä esi­koisteos, ja tätä voi kyllä suositella kaikille maailman tilaa pohtivista runoista kiinnostuneille. Ikosen ajatuksenvirta vie mielenkiintoisiin suuntiin ja herätte­lee mieleen kuvia eri puolilta maailmaa, rauhaa ja levottomuutta.