Richard Firth-Godbehere: Tunteiden maailmanhistoria

Perinteisesti historiantutkimuksessa on keskitytty poliittisiin liikkeisiin, sotatapahtumiin, tieteellisiin keksintöihin ja talouden käänteisiin, jättäen usein ihmisen sisäiset tunteet ja kokemukset sivuun. Kuitenkin on selvää, että tunteet ovat läsnä kaikessa ihmistoiminnassa, ja näin on ollut myös historiallisissa käännekohdissa. Kiinan nykyistä politiikkaa esimerkiksi on vaikea ymmärtää ymmärtämättä niitä tunteita, joista Kiina kärsi niin sanotulla nöyryytysten vuosisadalla, johon Kiinassa nykyäänkin toistuvasti viitataan.

Richard Firth-Godbeheren kirja Tunteiden maailmanhistoria haastaa meidät näkemään menneet tapahtumat uusin silmin, tunteiden näkökulmasta. Tunteet eivät kuitenkaan ole ilmiönä niin yksiselitteinen kuin voisi kuvitella. Ajatus jonka mukaan tuntemukset ovat jotakin, mitä tapahtuu aivoissa, keksittiin vasta 1800-luvun alussa. Sitä ennen, eri aikoina ja eri kulttuureissa, tunteita ymmärrettiin mitä moninaisin tavoin, ja monet niistä ovat nykyihmisille hyvin vieraita – ja kuten kirja osoittaa, myös vaikeasti ymmärrettäviä. Kirja korostaakin miten tunteet eivät ole universaaleja, vaan niiden tulkinta muuttuu kulttuurista ja ajanjaksosta toiseen. Kontekstilla, kielellä ja muilla kulttuuritekijöillä on aina oma osuutensa siinä miten ihminen ymmärtää tunteensa.

Tunteiden maailmanhistoria alkaa muinaisesta Kreikasta ja syytä onkin, sillä Platonin ja Aristoteleen ajatukset tunteista ja sielusta muodostivat länsimaisen ajattelun ja politiikan kulmakiven lähes kahdeksituhanneksi vuodeksi. Siitä edetään Aasiaan buddhalaisuuteen, jonka käsitys tunteista, ja erityisesti halusta päästä eroon haluista, on vaikuttanut lukuisiin aasialaisiin kulttuureihin. Siitä päästään puolestaan kristinuskoon ja sen augustinoslaiseen rakkauskäsitykseen, jolla oli odottamaton vaikutus muun muassa ristiretkiin.

Vaikka teos aloittaa historiallisesti loogisesta aloituspisteestä, sillä on yksi ikävä seuraus. Kirjan alku on ehdottomasti teoksen vaikeaselkoisinta sisältöä. Se käsittelee paljon muinaista filosofista ajattelua, jonka vaikutus aikalaisten tunne-elämään ei ole helposti kuvattavissa tai kuviteltavissa. Itse asiassa Firth-Godbehere myöhemmin pohtiikin, miten yritykset samaistua menneisyyden ihmisten tunne-elämään voivat olla tuhoon tuomittuja. Hieman haastava alku meinasi pysäyttää oman luku-urakkani tykkänään, mutta onneksi jatkoin, sillä kirja helpottuu huomattavasti edetessään. Erityisesti luku, jossa käsitellään noitavainojen tunneperäistä taustaa osoittautui itselleni kiinnostavaksi.

1500–1600-luvuilla Euroopassa elettiin haastavaa aikaa. Pieni jääkausi oli viilentänyt Euroopan lämpötilaa kolmella asteella ja sen seurauksena koettiin toistuvia katovuosia ja erilaiset epidemiat, rutto pahimpana, koetteli jatkuvasti väestöä. Myös uskonnollinen fanatismi täytti maanosan, ja tuhoisat sodat leimasivat erityisesti 1600-lukua. Monille aikailaisille jatkuvat koettelemukset olivat merkki tulevasta maailmanlopusta.

Tähän vainoharhaiseen ja pelokkaaseen ilmapiiriin sekoittui vielä yksi vaarallinen tunne, joka on nykyihmiselle hieman vieraampi: iljetys. Sana tarkoittaa jotakin joka on vastenmielistä Jumalalle, eli toisin sanoen on abominaatio. Yhteistä tälle ja modernille käsitykselle vastenmielisyydestä on, että se on jollain tavalla saastuttavaa, tarttuvaa. Aikalaisille iljetys oli kuitenkin erityisen vakava huolen paikka, sillä tuolloin uskottiin laajalti sympaattiseen magiaan, eli siihen että tietyt esineet tai toimenpiteet voivat vaikuttaa etäisesti ja taianomaisesti vastaaviin kohteisiin tai henkilöihin. Iljetys saattoi siis olla ihminen, joka pystyi saastuttamaan muut ihmiset pahuudellaan, joskus ihan vain pelkällä kosketuksella tai vain pahalla silmällä.

Entä minkälainen ihminen oli tuon ajan yhteiskunnassa muille ihmisille iljetys? Useinmiten vanha, köyhä ja kulunut nainen, jota miehet eivät enää pitäneet seksuaalisesti puoleensavetävänä. Noitien kuvauksessa kuvastuu voimakkaasti miehinen katse ja misogynia, joka perustui raamatulliseen kertomukseen Eevan synnistä, joka selitti miksi naiset olivat pahan houkutuksille miehiä alttiimpia.

Tämä kysymys vastenmielisyydestä on kiinnostava, koska se toistuu kirjassa myöhemminkin. Meillä ihmisillä on taipumis vihata vastenmielisinä pitämiämme ihmisiä, minkä vuoksi on niin tehokasta manipuloida vastenmielisyyttä haluttuja ihmisryhmiä kohtaan, kuten Natsi-Saksakin osoitti. Vastenmielisyys alkaa hyvin helposti ohjaamaan poliittisia ja moraalisia valintoja.

Tämä teema yhdistyy epämiellyttävällä tavalla myös somen lietsomaan tunnepitoiseen nykyaikaan. Tutkimusten mukaan mitä alttiimpi yksilö on fyysiselle aversiolle, sitä sosiaalisesti konservatiivisempi hän on. Mutta ohjaako polarisoituvassamme kulttuurissa vastenmielisyys poliittisia ja moraalisia valintoja nykyisin enemmän kuin menneisyydessä? Firth-Godbeheren mielestä vastaus on varovainen kyllä. Nykyään poliitiikkaa näyttää leimaavan yhä enemmän puritaaninen kulttuuri ja se, että poliittiset teot helposti aiheuttavat vastenmielisyyttä. Seuraava kysymys on edesauttaako tämä sisä- ja ulkoryhmiin jakautumista?

Aikaisemmin Firth-Godbehe kirjoittaa, miten neurokemikaali nimeltään oksitosiini on se moottori, joka ajaa vetovoimaa tai kuulumista sisäryhmäläisiin, eli siihen ryhmään johon ihminen itse identifioituu. Ihmiset, jotka eivät aiheuta meissä oksitosiinin syöksyä, voivat puolestaan muuttua ”toiseksi” toiseuttamiseksi kutsutun prosessin välityksellä. Ulkoryhmään kuuluvat ihmiset nähdään usein stereotypioiden ja ennakkoluulojen kautta, mikä voi johtaa helposti negatiivisiin asenteisiin tai konflikteihin. Tämä johtaa myös tilanteeseen, jossa meillä on tapana antaa anteeksi tai jopa jättää huomiotta, että joku omassa ryhmässämme tekee jotakin sellaista, mitä toisen tekemänä pidettäisiin vakavana rikkomuksena. Nykyistä poliittista keskustelua seuraavalle tämä kuulostaa valitettavan tutulta.

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa esimerkki siitä miten tunteita manipuloimalla voidaan tehdä politiikkaa. Kirjan lopussa syvennytään kylmään sotaan ja siihen, kuinka kumpikin sodan osapuoli yritti hallita väestönsä tunteita ja luoda eräänlaisen tunneutopian. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto pyrkivät homogenisoimaan kansansa tunteet, mutta se ei aivan onnistunut kummankaan tapauksessa. Kylmä sota kuitenkin innoitti tunteiden tieteellistämisen ja kategorisoimisen, joka on jatkunut näihin päiviin asti.

Jos historia osoittaakin, että ihmiset voivat tulkita tunteitaan mitä moninaisin tavoin, Firth-Godbehere uskoo, että uusi teknologia onnistuu siinä missä kylmä sota ei: tulevaisuudessa todellakin tunnemme kaikki samoin. Kehittynyt valvontateknologia, algritmit ja mikroilmeiden tietokannat etunenässä, luokittelevat ja ehkä tuomitsevatkin ihmisiä heidän oletettujen tunteidensa vuoksi. Se, että tällainen teknologia on taipuvainen virhetulkintoihin, varsinkin sellaisten ihmisten kohdalla, joiden tunneregiimi ei noudata länsimaista oletusta, tarkoittaa ikävä kyllä yhtä asiaa. Ihmiset alkavat yksinkertaisesti käyttäytyä ennakoitavasti välttääkseen joutumasta vaikeuksiin. Läntiset tunneajatukset, jotka ovat tämän teknologian taustalla, ratsastavat tylysti kulttuurierojen yli, eikä sillä ole mitään väliä. Arpa on heitetty ja teknologia on länsimaista – kuten kaikki tunteetkin pian ovat, Firth-Godbehere kirjoittaa synkässä ennustuksessaan.

Vaikka kirjan alku ei ollut itselleni helppoa sulateltavaa, onnistuu Tunteiden maailmanhistoria kuitenkin onnistuneesti tarkastelemaan tunteiden vaikutusta yhteiskuntaan laajemmin ja auttaa ymmärtämään, miten ne ovat olleet läsnä ihmisen toiminnassa kautta aikojen. Nyt kun tämä kirja on kirjoitettu, ei voi kuin ihmetellä miksi tätä näkökulmaa ei ole aikaisemmin käsitelty kovinkaan laajasti, mutta nähtävästi tutkimusalana tunteiden historia on alkanut kasvamaan vasta suhteellisen hiljattain. Kirjan näkökulma on siten ilman muuta kaivattu lisä historiakirjallisuuden joukkoon.