Jessie Burton: Tunnustus

Tunnustus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

1980-luvulla Elise tapaa Constancen, valloittavan kirjailijan, joka valloittaa myös hänet. Connie on Eliselle kaikki kaikessa ja sen takia hän tuntee olevansa loukussa, koska seuraa Connieta mihin tahansa – jopa toiselle puolelle maailmaa. Connien kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa ja Elise löytää itsensä Hollywoodista, Connie ainoana kiintopisteenään.

Vuonna 2017 Rose on jumissa ihmissuhteissa ja elämässä. Rosen synnyttyä hänen äitinsä Elise katosi, eikä Rose tiedä miksi. Rose saa isältään ainoan äitiään koskevan vinkin, Constance Holdenin, jolla oli suuri vaikutus Eliseen. Rose löytää Connien ja pestautuu hänelle töihin salanimellä saadakseen vastauksia. Mikä voisi mennä pieleen?

Tunnustus sisältää niin paljon patoutunutta turhautumista, että kirjaa on hieman raskas lukea. Vaikka Jessie Burton kirjoittaa hyvin, Tunnustus antaa sellaisen kuvan, että naisen elämä on vain huolta, murhetta ja vakavia keskusteluja. Tunnustus on kirja on itsensä etsimisestä ja löytämisestä elämän ihmissuhteiden kautta.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...