Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen: Tunne aivosi

Tunne aivosi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Leeni Peltoseen tutustuin jo kirjojen Valvomo : kuinka uneton oppi nukkumaan ja Finland in 50 Stories myötä. Eikä kahta ilman kolmatta; yhteistyössä aivotutkija Minna Huotilaisen kanssa kirjoitettu Tunne aivosi on aivan yhtä vakuuttava ja vaikuttava. Nämä naiset ovat tehneet maailmankaikkeuden ainutlaatuisimmasta ja huimimmasta järjestelmästä käytännönläheisen tietoteoksen.

Ja todellakin, jyhkeimmätkin superkoneet kalpenevat ihmisaivojen nerokkuuden rinnalla. Kirjassa käydään läpi aivojen kehitysvaiheet ikäkausittain. Kyky oppia alkaa jo ennen syntymää, kun sikiö alkaa tunnistaa ulkomaailman ääniä ja ennen kaikkea äidin ääntä. Niin avuttomalta ja unissaan viipyilevältä kuin vauva saattaa vaikuttaakin, hänen aivonsa elävät kiihkeintä kehitysvaihettaan. Suuri seikkailu on alkanut. Omat mullistuksensa on sitten teinin elämässä, kuin myös haasteensa työikäisen ja ikääntyvän arjessa. Mitä vaihetta ikinä eletäänkin, systeemin nerokkuutta voi vain nöyränä ihailla.

Tunne aivosi ei kuitenkaan ole mikään aivotieteen oppikirja. Ennen kaikkea se herättelee huomaamaan, miten voimme huolehtia tärkeimmästä pääomastamme. Ja konstithan me tiedämmekin; liikunnan, riittävän yöunen, oikeanlaisen ravinnon. Lisäksi tarvitaan ainakin kortinpeluuta, tanssia ja musiikkia! Kirja puhuu paljon musiikin merkityksestä hyvinvoinnillemme ja siitä, kuinka musiikki aktivoi aivojen eri alueita. Entä millaista on aivoystävällinen työ? Mitä voisimme tehdä aivojemme hyväksi, että ne parhaimmin palvelisivat meitä vielä vanhuudessakin?

Kirja puhuu myös siitä, kuin aivoilla on tärkeä osuus tunteiden synnyssä. Minussa herättivät ihastuksen tunteita kirjan kuvat – hermosolua, vastasyntyneen ja aikuisen aivoja havainnollistavat virkatut mallit! Niiden äärelle on pysähdyttävä ja niitä on ilo tutkia. Kaiken kaikkiaan käsittelytapa on sellainen, että kirjaa lukiessa on suuren ihmeen äärellä.

Ei kahta ilman kolmatta eikä kolmannes paritta – jatkossakin tartun kirjoihin, joissa Leeni Peltonen on mukana. Yhtä lailla Minna Huotilaisen nimi jää tästä mieleen; kaivan lempilevyni esiin, käyn ahkerammin konserteissa ja annan musiikin helliä aivojani. Jokaiselle tärkeä kirja, suosittelen!

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...