Paula Hawkins on kirjoittanut toisen romaanin huikean menestyneen Nainen junassa jatkoksi. Edeltäjän tapaan tätäkin myydään trillerinä. Meno on edeltäjäänsä pykälän verran synkempää, eli tunnelma on kohdallaan.
Jules palaa kotikaupunkiinsa Beckfordiin, koska hänen sisarensa Nel on kuollut. Nelin ruumis löytyi kaupunkia halkovasta joesta, johon kaikilla tuntuu olevan vähän pakkomielteinen suhde – eniten Nelillä, joka kirjoitti kirjaa jokeen kuolleista naisista.
Nelin kuolema vaikuttaa itsemurhalta, mutta poliisi ei voi antaa asian mennä ihan niin helposti – etenkin kun tapauksella on epäilyttäviä yhteyksiä vähän aikaisemmin kuolleen nuoren Katien itsemurhan kanssa. Puhumattakaan siitä, että Katien paras ystävä on Nelin tytär Lena.
Kirjaa kerrotaan monesta näkökulmasta vaihtelevin tavoin. Osa näkökulmista kerrotaan kolmannesta persoonasta, mutta Jules puhuttelee omissa luvuissaan kuollutta Neliä, Lena taas kertoo muuten vain minämuodossa. Alkuun monia näkökulmia on vaikea hahmottaa, mutta kunhan kirjan parissa pääsee vähän pidemmälle, henkilöt alkaa tunnistaa. Erilaisia näkökulmia on kaikkiaan kymmenen, mikä on kyllä paljon.
Tummiin vesiin esittelee melkoisen kattauksen rikkinäisiä ihmisiä. Kaikilla ääneen pääsevillä beckfordlaisilla on omat traumansa ja salaisuutensa. Melkoinen hajalla olevien ihmisten kylä. Kirjan yhtenä teemana ovat hankalat naiset ja miten miehet ovat aina löytäneet keinot ajaa hankalat naiset joen vietäväksi, oli kyse sitten noitavainoista tai uudemmista ajoista, mutta kyllä tämän kirjan miehetkin hankalia osaavat olla.
Olen ihan tyytyväinen siitä, ettei kirjan kerronta perustu viime aikoina aika suosittuun yllätyskäänteeseen, jolla tempaistaan lukijalta matto jalkojen alta. Kertojatkaan eivät ole samalla tavalla epäluotettavia kuin Hawkinsin esikoisessa, vaikka muistin pettävyys onkin yksi kirjan teemoista.
Tummiin vesiin on oikein kelpo trilleri, jonka tunnelma rakentuu hiljalleen salaisuuksien paljastuessa, mutta ei aivan edeltäjänsä tasoinen.