Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

Tummanhopeinen meri

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Neljä vuotta sitten eräs eristyneen Parlan saaren asukkaista hukkui ja yhteisö on vieläkin järkyttynyt tapahtumasta, kukin omalla tavallaan. Siksi onkin omituista, kun eräänä aamuna saaren tuskin näkyvästä poukamasta löytyy rannalle ajautunut mies. Onneksi hän on vielä hengissä ja hänet kuljetetaan nopeasti sairaanhoitajan huomaan. Kuten tavallista, pienessä yhteisössä uutinen leviää nopeasti. Kaiken huipuksi mies muistuttaa hieman hukkunutta saarelaista, jonka lisäksi saarella kerrotaan outoa mystistä tarinaa Kalamiehestä, joka ilmestyy merestä muuttaen pyrstönsä jaloiksi. Hän pystyy olemaan maan päällä vain kuukauden ja sinä aikana hän tuo lohtua ja toivoa kaikille ympärillään oleville.

Kun mies herää, selviää, että hän on menettänyt ilmeisen traumaattisesti ainakin lähimuistinsa; hän ei muista nimeään eikä sitä, miten on joutunut hyytävän veden varaan. Toipuessaan hän alkaa kuitenkin kävellä ympäri saarta, keskustella ihmisten kanssa sekä korjata erästä rappeutunutta taloa kuntoon. Samanaikaisesti tietysti hänestä puhutaan – kaikkihan hänet nyt tietävät. Samoin puhutaan hukkuneesta Tomista ja tämän leskestä. Uuden jäsenen tulo yhteisöön aiheuttaa sisäistä kuohuntaa, joka purkautuu erilaisin tavoin. Puolijulkisesti kerrotaan asioista, joita on salattu toisilta jo vuosikymmeniä; ilmi tulee perheväkivaltaa, mahdollista insestiä, rankkoja tapahtumia menneisyydestä. Tuntuu, että Kalamiehen saapuminen ei ehkä tuokaan kaikille helpotusta tai hyvää mieltä. Osa miettii koko ajan, huijaako mies heitä jollakin oudolla tavalla.

Eräänä päivänä mies on poissa, rannalta löytyy vain pinottu vaatekerta. Jokainen saarelainen on ehkä saanut Kalamiehen vierailusta jotakin ja hän on myös jättänyt omat jälkensä heidän mieliinsä. Elämä ei ole enää kenellekään aivan samanlaista kuin ennen.

Tummanhopeinen meri on hieno kirja karun Parla-saaren asukkaista, joiden kertomat tarinat ja tarut kokoavat tositarinaa yhteen unenomaisella, hienovaraisella tavalla. No, aina ei ole sijaa hienovaraisuudelle ja osa historiasta on kovaa ja säälimätöntä. Tämä kirja säilyy mielessä tavallista pidempään. Ympäristö muistuttaa kovasti vaikkapa Suomen ulkosaaristoa, karu meri antaa omat vivahteensa kerrontaan. Laadukas teos jo aikaisemminkin hyviä romaaneja julkaiseelta leidiltä.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...