Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
En vieläkään ole ihan varma, kannattaisiko minun liittää tätä kirjaa kirjavinkkeihin. Se on kiinnostava, yllättävä, traaginen, kielellisesti kunnianhimoinen, siinä on tarina – se on kaikkea, mitä pitääkin. Se on kuitenkin myös yksinkertaisesti inhottava: ominaisuus, jonka takia en suosittelisi kenellekään esimerkiksi Amerikan psykoa. Tulitikkutytössä kuitenkin huonot ominaisuudet jäävät lopulta mieleen vain kehystämään, antamaan voimaa noille edellä mainituille hyville.
Kuten takakansiteksti kertoo, sisarukset elävät kolmistaan isänsä kanssa syrjässä muusta maailmasta, siitä tietämättöminä, välinpitämättöminä sitä kohtaan. Kirja alkaa tilanteen muutoksesta, kun isä kuolee, ja ulkomaailmaan on otettava yhteys. Siitä voikin arvata sopan syntyvän.
Kyseessä ei ole huumorikirja. Tarina on surullisenkammottava. Uskomaton. Sisarukset elävät elämänsä murroskohtaa, mutta lukijaa askarruttavien asioiden selitykset löytyvät menneisyydestä. Rankat muutokset laukaisevat päähenkilössä tarpeen kirjoittaa kaikki mennyt ja tapahtuva muistiin.
Sitten hetkinen nillittävää tärkeilyä eli pohdiskelua. Suomennetusta nimestä tulee mieleen lähinnä kurjuutta ja avuttomuutta, ja sitäkin tarinassa on. Se jättää lukijalle avoimen mahdollisuuden tarinan luettuaan päättää, ketä hahmoista nimi kuvaa. Alkukielinen nimi ”Tyttö, joka rakasti liikaa tulitikkuja” (La petite fille qui aimait trop les allumettes) kuvaa mielestäni toisenlaista tunnelmaa. ”Tulitikkutyttö” luo ennakkokäsityksiä tarinasta, alkuperäinen nimi voimistaa tarinan varrella tulevia yllätyksiä. Sillä niitähän tulee. Juuri, kun luulit tämän jo olevan kyllin paksua, kaikki onkin oikeastaan vieläkin kierompaa.