Taru Väyrynen: Tulimme tuosta

Tulimme tuosta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tulimme tuosta on Taru Väyrysen hyvin harkittu ja hieman niukkakin elämäkerta, joka ei hekumoi tapahtuneilla asioilla. Varmasti on ollut vaikea kirjoittaa kaikki kokemansa ja näkemänsä julki näin avoimesti. Osa tekstistä on todella koskettavaa, liikuttavaa ja vahvaa sekä erittäin paljastavaa henkilökohtaisesti koettua ja elettyä.

Vaikka itse olen lukenut paljonkin Väyrysen tekstiä, nyt vasta ymmärsin, kuinka tuottelias hän vuosien aikana on ollut. Muutenkin osa hänen elämästään on jostakin syystä jäänyt minulta huomaamatta, ei hän kovin ole itseään esille kyllä tyrkkinytkään. Hän on tutkinut muun muassa Pentti Holapan tuotantoa sekä väitellyt professoriksi yleisen kielitieteen alalta. Tämä kaikki siis työnteon ja kirjoittamisen lisäksi ja ohessa!

Omia suosikkejani ovat olleet Kultainen salama –nuortensarja sekä Tinka-kirjat, myös 4X on ollut luettavana, kun poikani oli nuorempi. Myöhemmät aikuisille tarkoitetut romaanit ovat olleet myös mieleeni ja suosittelen niitä muillekin. Tuotanto on toki ollut huomattavan paljon mittavampaa kuin tässä mainitut.

Suosittelen luettavaksi kaikille elämäkerroista pitäville ja varsinkin Väyrysen kirjoja lukeneille, osahan kulkee Taru Miettisen nimellä, osa sekä Tarun että Tarmon, hänen nykyisen miehensä, nimellä. Tästä selviää muun muassa millaista on olla rivikirjailija nykypäivän Suomessa (ja rivikirjailijalla tarkoitan tässä sellaista, joka ei esiinny Best Seller –listalla tai Finlandia-ehdokkaana, tämä ei siis ole mitään halveksuntaa!). Selväksi käy myös kustantamojen toiminta ja kustannustoimittajien käyttäytyminen kirjailijoita kohtaan.

Sanoisin lopuksi Tarulle kiitokset kirjasta, joka oli varmasti vaikea kirjoittaa! Toiseksi kiitokset koko elämäntyöstä… se on ollut mittava ja varmasti vieläkin jatkoa seuraa?

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...