Tulin lukeneeksi Johanna Hasun vuonna 2021 ilmestyneen Roihun, jolle tämä kirja on itsenäinen jatko. Oli siis vaikea olla pitämättä näppejään erossa tästä uusimmasta, vaikka kävi mielessä, polttaako siinä kuin kuvin.
Päähenkilönä on edelleen Sini ja nyt kirjassa on mukana hänen jo nuoreksi kasvanut tyttärensä. Tuli sen tuhkaksi söi tempaisee heti kättelyssä mukaansa niin, ettei sitä voi jättää hetkeksikään. Sini ja Ilona käyvät sellaista jännää matalaa äiti-tytärottelua, josta lukija tietää enemmän. He asuvat kaksin, koska Ilonan isä menehtyi edellisessä kirjassa. Sini on seurustellut enemmän ja vähemmän Johanneksen kanssa, jonka tytär on hyvä ystävä Ilonan kanssa. Johanneksen vaimo niin ikään menehtyi edellisessä kirjassa. Eletään siis melko tavallista arkea tiettyine jännitteineen.
Sitten sekä Ilona että Sini alkavat saavat viestejä. Pääosin ne koskevat sellaista, mitä Sini on joskus tehnyt ja mistä Ilona ei ole tietoinen. Viestit muuttuvat uhkaavammiksi ja ote kiristyy niin, että en meinannut uskaltaa lukea, kun alkoi jännittää, kuka tekee ensin ja mitä tulee tapahtumaan.
Johanna Hasun teksti on niin vangitsevaa, että kun kirja loppuu, sitä huokaisee, kun jännitys laukeaa, mutta on silti vähän puulla päähän lyöty, kun jää miettimään, mitä hittoa oikein tapahtui!? Tuli sen tuhkaksi söi…
Vaikka Tuli sen tuhkaksi söi on jatko, sen voi lukea myös täysin itsenäisesti, koska se on ihan oma tarinansa. Toki voi käydä niin, että jos ei ole aiemmin lukenut Roihua, niin tämän jälkeen sekin on pakko lukea.
Ihania tällaiset kirjat, joista oikein tuntee, miten kirjailija on syttynyt ja saanut sitten sen siirrettyä sen kipinän lukijoihin – lukuroihu!