Pierre Lemaitre voitti ensimmäiseen maailmansotaan ja sen jälkeisiin aikoihin sijoittuneella romaanillaan Näkemiin taivaassa Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Prix Goncourtin vuonna 2013. Hänen uusi romaaninsa Tulen varjot jatkaa itsenäisenä teoksena tuota tarinaa.
On vuosi 1927, ja pankkiiri Marcel Péricourtin hautajaiset saavat dramaattisen käänteen. Péricourtin ainoan tyttären Madeleinen 7-vuotias poika Paul hyppää ikkunasta ja putoaa isoisänsä arkulle. Paul ei kuole, mutta vammautuu loppuiäkseen vakavasti. Pojan onnettomuuden lamauttama Madeleine ei pysty pitämään puoliaan, kun joka suunnasta lähestyy hänen ystävinään pitämiään ihmisiä, joilla tuntuu olevan ainoana halunaan syöstä hänet turmioon – ja vetää rahat välistä. Vaikka kaikkien aikojen pörssiromahdus siintää silmissä, ei kaikkien ole pakko siitä kärsiä. Madeleinella sen sijaan ei tunnu olevan vaihtoehtoa.
Kirjan toisessa jaksossa ollaan edetty muutama vuosi eteenpäin. Saksassa Hitler nousee valtaan, ja toiseen maailmansotaan johtavat tapahtumat alkavat käynnistyä. Madeleinen perikadolla rikastunut Gustave Joubert – vanhan Péricourtin luottomies – päättää investoida sotateollisuuteen. Mutta Madeleinea ei olekaan vielä ihan kokonaan lyöty. Karu kosto on suloinen, mutta kuka lopulta nauraa viimeiseksi, nauraako kukaan?
Tulen varjot on vähän hankala tapaus. Toisaalta siinä on paljon hienoa ja myös oikeasta historiasta vaikutteita saanutta ajankuvausta, mutta toisaalta juonen moninkertainen kostokuvio ja kerronnan ironisoivalta tuntuva kielenkäyttö eivät vain yksinkertaisesti lähde lentoon. Tai ainakin Lemaitrelta on tottunut odottamaan muuta. Enemmän. Suurin osa henkilöhahmoista tuntuu karanneen jostain koomisesta oopperasta. Vakavuuden puute häiritsee. Tämänkaltaisen tarinan olisi lukenut mieluummin synkkäsävyisempänä.
Historiallisten romaanien ystävälle Pierre Lemaitren Tulen varjoja voi kyllä suositella. Mutta jos haluaa lukea tiukkaa jännitystä ja huimia yllätyksiä, kannattaa niitä etsiä toisaalta Lemaitren tuotannosta.