Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Koira nukkuu ruudullisten ikkunaverhojen takana.
Se nukkuu jo sadatta vuottaan.
Ja nukkuu rakas sydän.
Sitä ei enää herätä uni, ei enteet, eivät
lopullisesti lähteneet vainajat.
Ehkä minä yksin, minun muistini vain.
Vaikka olen tähän mennessä edennyt henkilökohtaisella Finlandia-taipaleellani vasta muutaman askeleen, olen jo oppinut paljon. Voisi sanoa, että vaellan vielä suuren kirjallisuuspalkintomme historian aamuhämärissä, mutta tästä varhaisesta aamunkoitosta huolimatta silmäni ovat kokonaisvaltaisen avautuneet, aistini lukemisen saralla uudistuneet. Minä olen tarttunut teoksiin, joita muuten en olisi lukenut – syystä tai toisesta. Näin olisi varmasti tapahtunut myös juuri lukemani teoksen kohdalla, sillä enhän minä lue runoja, enhän minä osaa.
Luettuani ensimmäisen kerran tämän Sirkka Turkan kolmestatoista julkaistusta teoksesta kahdeksannen, huomasin että se olisi luettava uudestaan. Tein näin, jonka jälkeen tein toisen asian, huomattavan tärkeän ja itseäni viisastuttavan: Sirkka Turkka, syntynyt vuonna 1939. Tallimestari, työskennellyt muun muassa hevosten hoitajana. Pitää siis oletettavasti hevosista, viihtyy eläinten parissa. Luontoihminen, ainakin luonnosta kirjoittava ihminen.
Tule takaisin, pikku Sheba on runoteos, jossa maailmaa ja elettyä elämää katsellaan luonnosta ja sen kierrosta käsin. Siinä ovat vahvasti läsnä niin vuodenajat kuin niihin liittyvät ilmiötkin: kevät ja alku, verso, kesä ja syreenit, syksy ja sade, talvi ja lumi. Kukko kiekuu karsinan reunalla, usvan sisällä nukkuu hevonen, perhonen tanssii hetken villiviinin seassa, pilvilampaat vaeltavat pellollaan.
Teoksen toinen vahvasti esiinnouseva elementti on murheesta raskas ihmismieli, kaipauksen ja surun täyttämä. Tuo mieli pohtii elämän ja rakkauden käsittämättömyyttä, silmät tulvivat absurdia itkua. Kuolettava ja erottava syksy on tehnyt tehtävänsä, mutta sielun vamma, ”ikuisuusasia”, on tullut jäädäkseen. ”Sinä olet minulle ikuisuusasia. / Et sinä minua rakasta, / uutta vihreää takkiasi sinä rakastat, / sinä nukut se päällä”.
Vaikka Sirkka Turkka ei kokoelmassaan unohda ihmisen ikävää toisen luo, on runojen minän suurin kaipauksen kohde kuitenkin teoksen nimen mukaisesti pikku Sheba, koira joka nukkuu ruudullisten ikkunaverhojen takana – jo sadatta vuottaan, enää heräämättä. Näin ollen kokoelma on ensisijaisesti rakkausrunoelma koiralle ja sellaisenaan sangen koskettava, erityisen erilainen kokemus. Toisinaan ääneen pääsee koira, toisinaan esiin astuu kukko, tällä kertaa yksinäinen, itkeskelevä ja huonotuulinen, sillä: ”Heti aamulla Yves Montand ulvahti / stereoista sen korvaan: Je t’ aime / tai jotain, jossa rakastavaiset / ovat erossa toisistaan.”
Ihastuttavan erikoinen, erilaisuudessaan yllättävä, tutustumisen arvoinen runoilijatar tuo Sirkka Turkka. Suosittelen. Ja rohkaisen myös runoja pelkääviä kokeilemaan; pikku Sheba ei pure.
