Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Samanlaista esineellistämistä näkyy olevan jopa näillä sivistyneillä naisilla kuin mistä kaikkia miehiä on syyllistetty naisvoimin: ihminen seksiobjektina. Halulla hartahalla innostuvat lukion lehtorit kuolaamaan, kun koululle ilmestyy uusi komea Kalle projektin pitoon, ja onhan Aiskulla jo oma sanomattoman upea koulun vahtimestarikomistus Elmo valmiiksi kiikaroituna. Päässevätpähän sitten aikanaan morkkaamaan kun ulkonäkö ei olekaan tae tasa-arvosta!
Voisi tämän Aino Leppäsen Tujuin terkuin ope -romaanin, jatkiksen Terkuin opeen, ruotimisen aloittaa vaikka tuosta vastalausevinkkelistä: lurauttaa ruikka lehtori Aiskun kintuille kypsymättömyydestä.
Tai sitten paheksua Aiskun mukana oppilasaineksen kypsymättömyyttä: nykylukiolaisilta puuttuu opiskeluhalu sekä -taidot, joista tärkein olisi äidinkielen hallinta. Tunnit kuluvat kännyköiden valokeilassa – vailla pienintäkään intoa tylsiin oppitunteihin.
Oli miten oli: hereillä pitävää hersyvää tekstiä kirjailija Aino Leppänen vyöryttää korona-aikaisesta etäopetuksesta, jos kohta lähiopetuksesta myös. Kirjailijan tekstihän nousee toiseen ja kolmanteen potenssiin jo sillä kun nämä äidinkielettömät reppanalukiolaiset sylkäisevät omat tekstinäytteensä milloin minkin asian tiimoilta Wilmaan tahi kirjoittavat vähäisiä näkemyksiään vaikkapa tekstianalyysitehtävissä ja esseissä.
”Helpolla he saattavat saada siivous töitä, opettajan töitä tai vaikkapa tarjoilija töitä, mutta ne joita kiinnostaa johto tehtävät ja päätöksen teko, niin he joutuvat monesti tyytyä ei itseään kiinnostavaan työhön.”
Siinä onkin opella ja lukijalla naurussa ja vihassa pitämistä! Eikä ihme jos Aiskua pännii: ”Tunnen orastavan pääkivun, joka tällä kertaa ei johdu erinäisistä teineistä irtoavista hajuista, vaan yksinkertaisesti heidän tekemättömyytensä laukaisemasta vitutuksesta.”
Paljon, oi paljon on muuttunut äidinkielen opetus lukiossa menneisiin omiin aikoihin, jolloin luettiin Gogolit, Hemingwayt, Steinbeckit, Sartret, suomalaisista klassikoista puhumattakaan, lukiossa ja opittiin vahva kielenhallinta elämän realiteettien ohessa.
Keskustelevampaan suuntaan, oppilaita läheisempään suuntaan on opiskelu mennyt, jos vain nostaisivat katseensa ruuduilta – nuo hyväkkäät.
Eikä tuossa vielä kaikki: Helsingistä lisää eli yläportaista tulevat jatkuvat muutosvaatimukset ja projektit koukeroisine ohjeineen eivät anna hetken rauhaa vakaaseen työskentelyyn. Pännii, kuopaisee syvältä. Kuvottaa.
Vois Aisku, voi opeparat, säälien ja myötätunnolla luen teistä, ja teidän mukananne pääsen taas nuuhkaisemaan koululaitoksen sisäilmaa ja sisäilmapiiriä: – Nuuh, nyyh!
Pikkuisenko tunkkaista, mikäli Aino Leppäsen Tujuin terkuin ope -kirjaan on luottaminen. Ja onhan siihen, sillä sen verran realistiselta meno kuulostaa. Paitsi ehkä tuo miestenperässä juoksu tuossa iässä, kun chick lit -ajat ovat kaukana takanapäin.