Tuhkayö-dekkarin taustana on ihan todellinen tapaus, monen muistama Eyjafjallajökull-tulivuorenpurkaus Islannissa maaliskuussa 2010; se levitti tuhkaa ympäri Eurooppaa ja sekoitti lentoliikenteen. Tuhkan harmaus tuntuu yhä kesäisessä Siglufjörðurin pikkukylässä. Sinnehän vastavalmistunut poliisi Ari Thor tuli töihin aiemmin ilmestyneessä Lumisokea-kirjassa, ja hän on vastoin kaikkia odotuksiaan jos ei nyt viihtynyt niin ainakin pysynyt siellä jo pari vuotta.
Rauhallisessa Islannissa ei kuulemma oikeasti paljon murhia tapahdu, varsinkaan Siglufjörðurin kaltaisessa paikassa, mutta nyt Ari, hänen esimiehensä Tómas ja kollegansa Hlynur saavat vastaansa ilmeisestikin vihan vimmassa tehdyn murhan: kylään johtavan uuden tunnelin urakoitsija Elías löydetään naulaisella lankulla murjottuna. Tómas ottaa mukaansa vain Arin ja Hlynur saa jäädä asemalle päivystäjäksi, mikä miellyttää Aria, koska hän on salaa toivonut pääsevänsä poliisilaitoksen johtajaksi ilmeisestikin pian eläköityvän Tómasin jälkeen.
Tutkinta sujuu kuten dekkarille sopiikin: Elíaksen asuinpaikka ja lähimmät työtoverit ja muut hänen elinpiiriinsä liittyvät henkilöt käydään läpi tarkasti, mutta johtolangat jäävät aluksi vähiin. Tapauksen kimpussa on vielä toinenkin innokas tiedonjahtaaja: televisiotoimittaja Ísrún haluaisi tehdä murhatapauksesta oman läpimurtojuttunsa, ja hän käy vähän valtuuksiensa ulkopuolella haastattelemassa läpi lähes saman henkilökaartin kuin Ari ja Tómas. Murhatutkinnan lomassa Ari joutuu vielä pohtimaan omaa menneisyyttään, sillä hän ei voi unohtaa eteläiseen Islantiin jäänyttä entistä tyttöystäväänsä.
Rikostutkinta kuvataan oikein sujuvasti perinteisen arvoitusdekkarin hengessä, ja romaanin lopusta on saatu hyvinkin hengästyttävä juoksu aikaa vastaan. Jollain lailla pidin tästä jopa hieman enemmän kuin Lumisokea-kirjasta. Liekö syynä sitten Ísrúnin raikkaasti ja uskottavasti kuvattu hahmo? Vai onko kirjailija kenties vain kehittynyt lisää mainiosta esikoisteoksestaan?