Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
On aika ennen ja jälkeen huhtikuun 26. päivän 1986. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus on suurimpia, ellei jopa suurin ihmiskuntaa koskeva onnettomuus 1900-luvulla, ja sen vaikutukset tuntuvat edelleen, ehkä lähes ikuisesti. Vaikka onnettomuusvoimala sijaitsee Ukrainassa, pahimmat tuhoalueet ovat Valko-Venäjän puolella ja kattavat noin 20 prosenttia koko maan pinta-alasta. Vuoden 2015 kirjallisuusnobelisti Svetlana Aleksijevitš tuo Tšernobylin kauheudet raastavan lähelle yhteisöromaanissaan Tšernobylista nousee rukous.
Aleksijevitš ei varsinaisesti ole kirjoittanut kirjaa, vaan se koostuu aikalaishaastatteluista. Äänessä on kaikenlainen väki: tavalliset maanviljelijät lapsista vanhuksiin, evakkoon joutuneet ja kotinsa menettäneet, tuhoalueella työssä olleet tai sinne määrätyt, uhrien omaiset, neuvostohallinnon entiset virkailijat ja puoluekoneiston rattaat, insinöörit, fyysikot. Ydintuho ei valikoi. Kaikesta paistaa neuvottomuus, tiedon puute tai sen salailu. Kukaan ei ollut valmistautunut reaktorin tuhoutumiseen. Toisaalta Aleksijevitšin haastatteluissa nousee esille myös käsittämätön piittaamattomuus, ei pelkästään johtajien taholta vaan myös tavallisen huonosti sivistyneen kansan taholta. Taikausko on voimissaan, samoin uskomus, ettei säteilystä ole haittaa, kun ei sitä näe tai haista.
Tšernobylista nousee rukous on sydämeenkäyvää tekstiä. Rehelliset tilitykset rakkaiden kohtaloista pysäyttävät. Kirjaa lukiessaan tulee itsellekin neuvoton, tukala olo. Tuhon mittaluokkaa ei oikein täältä Suomesta käsin edes ymmärrä, mutta sen tajuaa, että Tšernobyl kuuluu koko maailmalle. Tšernobylista nousee rukous on minulle vaikuttavimpia lukukokemuksia pitkään aikaan. Suosittelen.
