Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Johan Egerkrans iskee jälleen. Ruotsin parhaan kuvittajan dinosauruskirja-sarja jatkuu, ja tällä kertaa tutustutaan rajakalloisiin dinosauruksiin, eli tuttavallisemmin sarvinaamoihin ja paksukallodinosauruksiin. Yhteistä näillä kahdella kasvisyöjädinosaurusryhmällä oli näkyvä luureunus tai -harjanne kallon takaosassa. Keratopseilla, eli sarvinaamoilla, tästä pienestä harjanteesta kehittyi ajan myötä vaikuttava kauluri, siinä missä pakkykefalosaureille se vahvistui ajan mittaan muhkuraiseksi luukypäräksi.
Kiinnostavaa keratopseissa on se seikka, että ne olivat viimeinen suuri dinosaurusryhmä, joka kehittyi maapallolla ennen kuin joukkosukupuutto koitui dinosaurusten kohtaloksi. Tutkijoiden kannalta tämä elänryhmä on sikäli kiitollinen, että ne olivat suuria ja jykeviä eläimiä ja siten fossilisoituvat helposti. Keratopsi-sukuja tunnetaankin jo yli 70 ja lisää löytyy joka vuosi. Haasteita tutkijoilla aiheuttaa kuitenkin se seikka, että keratopsien kallonmuoto muuttui aikuistuessa, ja siten nuoret ja aikuiset yksilöt saattoivat näyttää eri lajien edustajilta. Egerkrans nostaakin esiin kiinnostavan kiistan, olisivatko Torosaurus ja Triceratops olleetkin itse asiassa samaa lajia?
Kuuluisa ja varmaan aika lailla kaikkien tuntema Triceratops osoittautuu muutenkin mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Kirja tuo nimittäin esille, miten se ei lajina ole lainkaan tyypillinen keratopsien edustaja. Se oli paitsi isompi kuin muut keratopsit, sen jättimäinen kallo ja kauluri oli myös kauttaaltaan jykevää luuta, siinä missä muilla keratopseilla kaulurissa oli ihon peittämiä reikiä, jotta kaulurin rakenne ei olisi liian raskas. Mihin ihmeeseen Triceratops oikein tarvitsi valtavan raskasta niskakauluriaan on yhä edelleen täydellinen mysteeri.
Joskus dinosaurukset kieltämättä tuntuvat niin erikoisilta eläimiltä, että on vaikea löytää niille mitään vastinetta nykyeläimistöstä. Tähän liittyen kirja tekee kuitenkin erikoisen huomion. Jotkut tutkijat uskovat, että keratopsit täyttivät suurin piirtein saman ekologisen lokeron kuin nykypäivän siat! Ne olivat siis kaikkiruokaisia eläimiä, joille todennäköisesti kelpasi kasvien lisäksi myös raadot tai vaikkapa muiden dinosaurusten munat.
Kuten Egerkransin aikaisemmat kirjat, myös Triceratops ja muut sarvinaamadinosaurukset on hyvin koostettu kirja. Kaikesta näkee, että kirjasarja ei ole Egerkransille vain leipätyötä, vaan ennen kaikkea intohimo, josta pystyy nauttimaan myös aikuiset lukijat. Tähän kirjaan on tullut mukaan myös ihan uunituoretta tutkimustietoa. Vaikuttaa siltä, että 200 miljoonaa vuotta sitten elänyt heterodontosaurus on itse asiassa varhaisin tuntemamme rajakalloinen. Pientä (todennäköisesti) pörröistä eläintä ei heti arvaisi myöhempien pakkykefalosaurusten esi-isäksi, mutta evoluution historia on tietysti täynnä tällaisia vaatimattomista aluista alkaneita tarinoita.
Egerkransin kirja on siis jälleen kerran täyttä asiaa upealla kuvituksella. Kirjassa tulevat hyvin esille yksittäiset lajit ja niiden piirteet, sekä miten nämä eläinryhmät kehittyivät ajan myötä. Dinosaurusfaneille kirja on siis todellista hemmottelua, suosittelen!
