Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuosi on 2007 ja Gibraltarilta kuuluu kummia. Kuuluisa amerikkalainen aarteenmetsästäjä Frank Stern ja hänen yrityksensä Ithaca on tehnyt kansainvälisiltä vesiltä kaikkien aikojen suurimman aarrelöydön. Samaan aikaan Espanjan hallinnon käytävillä alkaa käydä kuhina. Kuvat aarteesta viittaavat siihen, että uponnut laiva aarteineen kuuluu Espanjalle ja kyseessä olisi kulttuurihistoriallisesti poikkeuksellinen tärkeä löytö. Mutta miten todistaa, että laiva kuuluu Espanjalle?
Aloittelevalla diplomaatilla Álex Venturalla on pian kädet töitä täynnä, selvitettävänä on paitsi uponneen laivan nimi niin myös kamppailu omaa hallintoa vastaan, ylemmiltä tahoilta kun alkaa tulla painostavaa ja kummallista viestiä miten koko asia olisi syytä painaa villaisella.
The Treasure of The Black Swan on sarjakuvana monessakin mielessä erikoinen tapaus. Poliittinen trilleri ei ole sarjakuvissa ihan niitä yleisempiä genrejä, mutta kiinnostavampaa on se, että tarina pohjautuu voimakkaasti tositapahtumiiin. Kirjoittaja Guillermo Corral on luonut uransa diplomaattina, ja sarjakuva perustuu hänen uransa merkittävämpään tapahtumaan.
Todellisuudessa aarrelöydön takana olleen yrityksen nimi oli Odyssey Marine Exploration, joka on löytänyt maailman meriltä lukuisia merkittäviä hylkyjä. Heidän Black Swan -projektinsa tavoitteena oli imuroida merenpohjasta 500 miljoonan dollarin arvoinen aarre ja kuljettaa se Yhdysvaltoihin ja siinä myös onnistuttiin. Nimi ’Black Swan’ ei muuten viittaa uponneen laivan nimeen, vaan mustalla joutsenella tarkoitetaan äärimmäisen epätodennäköistä tapahtumaa, tässä tapauksessa siis aarrelaivaa, joka on onnistunut säilymään meren pohjassa kunnossa ja aarre koskemattomana.
Sarjakuvaa lukiessa oli hauska pohtia tosielämän ja fiktion välisiä yhtymäkohtia, joita Wikipedian mukaan näyttää olevan kohtalaisesti. Suurimmat erot todellisuuteen liittynevät siihen, miten tarinassa yhtiö esitetään yksiselitteisen roistomaisessa valossa ja tarinan poliittisiin suhmurointeihin. Tosipohjaisuus näkyy tarinassa joka tapauksessa siinä mielessä positiivisesti, että tarina tuntuu hyvällä tavalla arkiselta ja sen myötä uskottavalta. Voisin kuvitella, että joillekin lukijoille jopa liian arkiselta; mitään dramaattisia vaaratilanteita tässä sarjakuvassa ei nimittäin nähdä, vaikka teos omalla tavalla jännittävä kokonaisuus onkin.
Arkisuus ulottuu myös päähenkilö Alex Venturaan, joka on jopa yllättävän tavis jätkä. Mitään erityistä glamouria diplomaatin urassa ei näytä olevan, mutta Corralin taustan huomioon ottaen, hän tietysti tietää mistä kirjoittaa. Yleensä ylimääräiset romanttiset viritykset tarinoissa ärsyttävät minua, mutta tässä tapauksessa teen poikkeuksen. Venturan lähestyminen erästä tutkimusryhmän jäsentä kohtaan tuo hahmoon tarvittavaa samaistumispintaa ja lämpöä, vaikka romanssin poikanen ei mikään iso juttu tarinassa olekaan.
Sitten päästään piirtäjä Paco Rocaan, joka on puolestaan kovaa vauhtia lähestymässä minun lempisarjakuvantekijän pallia. Hänen kerrontansa on tietyllä tavalla aika eleetöntä. Tarkoitan, että välillä on vaikeaa kuvailla mikä tekee hänen kuvakerronnastaan niin toimivaa, kun ei hän periaatteessa tee mitään ihan poikkeuksellista. Rocan hyppysissä tarinan rytmitys ja peruskerronta vain toimivat, ja mitäpä muuta sarjakuva lopulta edes kaipaakaan? The Treasure of the Black Swan on lukukokemuksena sen verran elokuvallinen, että en ihmettele, että AMC lopulta päätti tehdä siitä minisarjan La Fortuna (2021). Viihdyttävä ja aiheeltaan kiinnostava sarjakuva on lukemisen arvoinen tapaus, suosittelen!
