Edinburghilaisista narkkareista kertova Trainspotting on oivallista huumevastaista propagandaa: heroiininkäyttäjien elämää ei todellakaan ihannoida (mutta moralisointiinkaan ei sorruta), vaan kirjan antama kuva on inhottavankin realistinen.
Mark Rentonin ja kumppaneiden toilailut ovat karua luettavaa. Lyhyinä katkelmina etenevä kirja maalaa heroinistin elämästä epämiellyttävää kuvaa. Tulevaisuudensuunnitelmat ulottuvat seuraavaan piikkiin ja yritykset päästä kuiville jäävät yrityksiksi.
Kirja kannattaa lukea elokuvan katsomisen jälkeen, eikä toisinpäin. Elokuva on kerrassaan mainio ja ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta siitä puuttuu paljon. Kun elokuvan katsoo ensin, voi kirjaa lukiessa tuntea riemua uusia juttuja kohdatessaan sen sijaan että närkästyisi siitä kaikesta, mitä on jätetty pois. Kirja voittaa, jälleen kerran, elokuvan selvästi.
Trainspotting on enemmän kuin vain hyvää huumevalistusta, se on myös järkyttävä, surullinen ja hauska kirja enemmän tai vähemmän säälittävästä laumasta epätoivoisia kusipäitä, joita yhdistää elämänsä tuhoaminen niin heroiinilla kuin viinallakin.