Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä Yann Martelin ensimmäinen teos on neljän kertomuksen kokoelma. Se ilmestyi 1993, mutta vasta Piin elämän (2001) menestys antoi esikoisellekin uuden elämän (hiukan stilisoituna) vuonna 2004.
Niminovelli Totuus Helsingin Roccamatioista on kertomus italialais-suomalaisesta suvusta Helsingissä 1900-luvulla. Tai oikeastaan se on kertomus siitä, miten tuo kertomus syntyy Encyclopaedia Britannicasta noukittujen historianpalasten varaan. Tai oikeastaan se kertoo minäkertojan ja hänen ystävänsä Paulin tarinankerronnasta. Tai itse asiassa se kertoo Paulin AIDSista. Koskettavan ja kaiketi läheltä koetun kohtalon kuvaus on ovelasti ja omaperäisesti räätälöity.
Toisessa tarinassa nuorimies on menossa ystävänsä, lentoliikenteen liikkeenjohdon konsultin, vieraaksi, kun sattuma johdattaakin hänet sotaveteraanin sävellystyön kantaesityksen kokijaksi ja rosoisen elämän näkijäksi. Kolmas kertomus koostuu kirjeistä, joissa vankilanjohtaja kertoo rouva Barlowille, miten tämän Kevin-poika kohtasi kuolemanrangaistuksensa; seikkaperäisistä kirjeistä huolimatta lukija ei lopultakaan tiedä totuutta. Neljännessä tarinassa lörpöttelevä isoäiti uuvuttaa pojanpoikansa menneiden muistelullaan, jolta tämän ei olisi kannattanut sulkea korviaan.
Kerronnallisten ainesten limittyminen, tarkkanäköinen ihmiskuvaus ja painava sanottava saavat viimeisessä tarinassa kevennystä huumorista ja maustetta maagisista elementeistä. Ja niin, kyllä se Helsinki jää aika maagiseksi elementiksi tuossa ensimmäisessä tarinassa…
Kirjailijan esipuhe on symppis mutta tarpeeton. Nämä kertomukset puhuvat puolestaan.