Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tomun ja tuulen maa kertoo päähenkilö Elsa Wolcottin selviytymistarinan kautta 1930-luvulla Yhdysvalloissa tapahtuneesta suuresta ympäristökatastrofista. Romaanin jälkisanoissa Kristin Hannah toteaa, että hän on yrittänyt esittää historian mahdollisimman todenmukaisena poiketen historiankulusta pääasiassa vain tapahtumien aikajanalla. Ympäristökatastrofi tuo työttömyyttä, köyhyyttä, nälänhätää… Monet jättävät kotinsa, pakenevat länteen ja kokevat siellä siirtotyöläisyyden nurjat puolet: kurjat ja ahtaat tilapäisasunnot, mitättömän palkan, raskaan ja lähes orjamaisen työn puuvillapelloilla ja hedelmätarhoissa, ihmisten eriarvoisuuden… Vaikka elinolosuhteet ovat toivottoman tuntuisia ja kärsimysten virta loputonta, romaani on myös kaunis kertomus ystävyydestä, välittämisestä, rakkaudesta toisiin, rakkaudesta maahan, rohkeudesta. Kaiken kurjuuden keskellä on aina myös toivoa, tekstistä se pilkahtaa sopivina annoksina: hyvin tässä kuitenkin käy – ainakin joillekin. Ihmiset selviävät mitä vaikeimmissa olosuhteissa.
Ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen Amerikan talous kääntyi nousuun, keskilännessä muokattiin suuria alueita viljan viljelylle, vehnän kauppa kukoisti. Nousua seurasi ahneus, vehnää haluttiin saada yhä lisää, maasta otettiin kaikki saatavissa oleva hyöty irti. Viljelystapa tuhosi maan. Auroilla rikottiin kova maa ja pintamaata paikoillaan pitänyt heinä kaivettiin tarkoin pois. Kun tuli pitkä kuumuus- ja kuivuusjakso, tuuli pöllytti heinästä paljasta maata ja keskilännen vilja-aitan pellot peittyivät pölyyn ja heinäsirkkalaumoihin. Hiekkamyrskyt pimensivät auringon, maanviljelys romahti. Ihmiset kärvistelivät nälissään tuulen pieksämissä taloissaan, tomu tunkeutui keuhkoihin.
”Oli niin kuuma, että aina joskus taivaalta tipahti lintu, pudota tömähti kovaksi pakkaantuneeseen maahan. Kanat kyyhöttivät pölyisinä myttyinä päätään riiputtaen…”
Historia tulee eläväksi, kun se kerrotaan yksilöiden kokemusten kautta. Päähenkilö Elsa Wolcottin aviopuoliso ei jaksa kuivuuden ja hiekkamyrskyjen keskellä, vaan jättää perheensä ja pakenee jättämättä osoitetta, mihin menee. Hollywoodista hän oli haaveillut jo jonkin aikaa. Elsa jää kahden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa sinnittelemään päivästä toiseen. Kunnes hänkään ei näe muuta mahdollisuutta kuin jättää kotitila ja lähteä etsimään työtä lännestä. Vaikean matkan jälkeen hän päätyy siirtotyöläiseksi, asumaan telttaleirissä ja raatamaan paahteisella puuvillapellolla. Palkka on olematon, nälkä jatkuvaa. Vaikka Elsalla itsellään ei ole juuri mitään, hän antaa vähästään ja auttaa vielä huonommassa asemassa olevaa ystäväänsä.
Naisten yhteiskunnallinen herääminen viriää vähitellen, jotkut uskaltavat osallistua lakkoihin ja protesteihin. Elsa kuten monet muutkin naiset alkavat tiedostaa, että elleivät he protestoi, he joutuvat aina tekemään töitä nälkäpalkalla. Elsa kokee viimein myös syvän rakkauden.
Romaani on helppolukuinen ja kiinnostavasti etenevä tarina, jolla on sanottavaa myös meidän ajallemme. Myös kesällä 2022 Euroopassa joet kuivuivat, maa halkeili ja kuivuus kärvensi viljelyksiä. Sodat, talouslama ja katastrofit uhkaavat. Myös nykyään tarvitsemme Elsan sinnikkyyttä, uskoa parempaan huomiseen ja toisistamme välittämistä.