Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eila Tölli oli lapsi, kun hänen isänsä lähti hiihtäen rajan yli Neuvostoliittoon 1932. Mattia ammuttiin, perään lähetettiin koirakin, mutta miehen matka jatkui. Hän asettui aloilleen, löysi töitä ja asunnon – kohta Nivalassa odottanut perhe muutti hänen perässään. Lapsuus Neuvostoliitossa ei ehkä ollut sen kummempaa kuin lapsuus köyhässä perheessä entisessäkään kotimaassa. Kielivaikeuksia oli joskus, mutta perhe seurusteli paljon muiden suomalaisten kanssa. Eila pääsi kouluun, jossa myöhemmin pärjäsi erinomaisesti. Suurin isku perheelle oli isän vangitseminen maanpetturina Stalinin vainojen alettua. Tuolloin vietiin niin monia miehiä, että tätä oltiin jo osattu odottaakin. Koko totuus paljastui myöhemmin ja isä rehabilitoitiin hänen kuolemansa jälkeen.
Koulu oli tärkeää, mutta niin oli työntekokin. Lapsetkin hankkivat lisäruokaa eri tavoin. Talvisodan aika elettiin vielä Karjalassa, mutta jatkosodan alettua koko kylä evakuoitiin Siperiaan. Eeva-sisko oli jossakin vaiheessa päättänyt lähteä etelään ystävänsä kanssa ja hänen vaiheitaan seurataankin vähemmän, koska tietoja ei tullut moneen vuoteen. Eeva oli päätynyt Kaspianmeren rannalle, toisenlaisiin oloihin ja palasi myöhemmin Karjalaan. Muun perheen olot olivat ehkä ankeat, mutta töitä riitti. Ruokaa oli vähän, mutta kekseliäisyys rehotti sielläkin ja sinnikäs piti olla. Karjalaan päästiin palaamaan kesken sotatoimien, jotka keskittyivät kauemmaksi eli Stalingradiin, Moskovaan ja Leningradin saartoon.
Eila oli jo nuorena terävä ja kekseliäs. Hän hoiti monenlaisia asioita, toimi tarvittaessa tulkkina suomalaisten asioidessa viranomaisten kanssa tai lääkärillä. Hän halusi lisäkoulutusta ja pääsikin valmistautumaan kirjanpitäjäksi. Tässä toimessa hän oli eläkeikäänsä asti. Hän oli tarkka ja herpaantumaton, piti huolta kaikesta ja kaikista, oikeudenmukaisesti ja joskus jopa uskaliaasti. Suomeen muuttokin oli oikeastaan erilaisten sattumien summa, samoin kuin koko Eilan tähänastinen elämä: avioliitto, pitkä ura metsäteollisuuden palveluksessa, naisten järjestössä toimiminen, lautamiehen tehtävät sekä moni muu eteen tullut asia.
Töllin tyttö on hieno muistelma lähes 60 vuotta Neuvostoliitossa asuneen naisen elämästä. Se on kertomus myös aivan tavallisen perheen arjesta, asumisesta pienissä kylissä tai hieman isommissakin kaupungeissa, metsäteollisuuden toiminnasta, viranomaisista ja paluusta Suomeen. Lopuksi Eila pohtii tärkeitä asioita: mihin Venäjällä ollaan nyt menossa, oliko sosialismissa kaikki väärää vai eikö ihminen ollut valmis elämään sellaisessa järjestelmässä? Onko nyt tilalle tullut markkinatalouden muoto oikea? Ainakaan tasapuolinen se ei ole ja vanhukset jäävät varmasti melkolailla unohduksiin.
Suosittelen kaikille elämäkerroista ja muistelmista pitäville sekä aiheesta kiinnostuneille. Tämä varmasti kiinnostaa myös monia Pohjanmaalta ja varsinkin Nivalasta alunperin kotoisin olevia, itsekin tunnistin nimiä kaukaa äitini suvun puolelta… Mukana on valokuvia sekä kirjeitä, jotka ovat ihmeesti säilyneet. Rehellisesti ja suoraan kirjoitettu kirja, joka toivottavasti herättää myös ajatuksia. Monet paluumuuttajien muistelmat ovat mielestäni olleet hirmuisen provokatiivisia, negatiivisia ja herättäneet lukijassaan vain pahaa mieltä. Eila Tölli-Kalinina puhuu häpeilemättä ja syyttämättä perheensä ja läheistensä elämästä.