Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ville Hytösen virolaiseen elämänmenoon keskittyvät esseeteokset ovat muodostuneet itselleni suoranaiseksi pakkolukemiseksi. Uusin teos käsittelee virolaisia ja virolaisuutta kuitenkin hieman toisenlaisesta kulmasta: näyttämölle pääsee erikoiset persoonat, varkaat, mierolaiset, rantaruotsalaiset ja väärinymmärretyt taiteilijat. Toisin sanoen ihmiset, jotka eivät aivan sovi valtavirtaan, mutta jotka monipuolistavat olemassaolollaan virolaista kulttuuria ja yhteiskuntaa.
Näkökulma on kiinnostava. Kuten Hytönen kirjoittaa, virolaisuus mielletään usein konservatiivisesti rajautuneeksi kansalliseksi kulttuuriksi, mutta se johtuu lähinnä siitä, ettei ulkopuolella tunnisteta maan sisäistä heterogeenisyyttä ja sitä viljellyttä monipuolista historiaa.
Aikamoinen kokelma persoonia kirjaan onkin saatu. Oman patsaan saanut kulkukoira Žorik on vasta alkua. Punk-legenda Tõnu Trubetsky jäi erityisesti mieleen kirjan hahmokavalkadista, mies on paitsi runoilija myös tietokirjailija, kuvittaja ja elokuvaohjaaja. Sen lisäksi kapinallisen juuret ovat alun perin kaikkea muuta kuin anarkistiset, sillä Trubetskyn aatelinen suku johti keskiajalla omaa ruhtinaskuntaa. Päätyipä yksi suvun jäsen Vladislav II Jagello jopa Puolan kuninkaaksi asti.
Gustav Naan taas edustaa virolaisuudessa toisenlaista ääripäätä. Fyysikko ja filosofi oli intomielinen stalinisti, mutta tieteen puolella hän oli yllättävänkin kokeileva ja avaramielinen. Hänellä oli 60-luvulla rooli antimateria peiliuniversumi -hypoteesin kehittämisessä, mikä on yhä edelleen kosmologian kiinnostavimpia kysymyksiä. Harmi, että miehen dogmaattinen puoli lopulta voitti siinä vaiheessa kun alkoi olla jo selvää, että seistään tukevasti historian väärällä puolella.
Kirjassa vilahtelee kaikennäköistä kiinnostavaa tyyppiä, mutta kaksi nimeä vaatii vielä mainitsemisen. Runoilija, filosofi ja kulttuurikriitikko Jaan Kaplinski on ehkäpä pakollinenkin valinta kirjaan, sen verran merkittävästä kulttuuripersoonasta on kyse. Kaplinski on aina kuvaillut itseään ”rajamaan” ihmiseksi. Hänen oli vaikeaa määritellä itseään kansallisuuden, ammatin, uskonnon tai maailmankatsomuksen suhteen. Kaplinski kuoli 2021, ja ansiokkaassa esseessään Hytönen pohtii mitä Jaan Kaplinskista voi sanoa näin jälkikäteen. Ainakin sen, että hän oli virolaisessa kulttuurissa sen vaatima vastavoima; henkisesti vahva ihminen, joka ei taipunut jyrkkien asenteiden tai yleisten totuuksien edessä.
Eniten mainintoja kirjassa kuitenkin saa semiootikko Valdur Mikita, jonka kirjoja on käännetty hiljattain myös suomeksi (muun muassa Lingvistinen metsä). Mikitalla on paljon sanottavaa paitsi virolaisesta sielunelämästä myös fennougreista ylipäätään. Mikitan ajattelussa korostuu luonnon merkitys identiteetin muodostumisessa sekä kielen rooli kansallisessa ajattelussa. Mikitan mukaan fennougrit ovat siten jo erilaisen kielensä vuoksi erilaisia kuin Euroopan indoeurooppalaiset kulttuurit.
Mikitan mukaan erityisesti Viron metsillä on syvä kulttuurinen merkitys: ne eivät ole vain fyysisiä paikkoja, vaan henkisiä ja symbolisia tiloja, joissa virolaisuus ikään kuin syntyy ja vahvistuu. Tämä ajatus metsien ja luonnon merkityksestä identiteetille ja kielelle antaa syvemmän näkökulman myös Hytösen kuvaukseen virolaisten marginaalihahmojen elämästä: heidät voisi nähdä Mikitan ajatusten mukaisesti eräänlaisina ”kulttuurillisina metsäläisinä”, joiden paikka kulttuurissa on yhtä tärkeä kuin valtavirran virolaisten.
Samoin kuin luonto, myös virolainen arkkitehtuuri on osa kansallista identiteettiä, joskin aika yllättävällä tavalla. Hytönenkin kuvaa virolaisia pikemminkin syrjäänvetäytyviksi ja hiljaisiksi kuin suuriksi myyntimiehiksi, mutta tätä ei arvaisi kun katselee minkälaiseksi maan rakennuskanta on muodostunut. Arkkitehtuuri on häkellyttävän monimuotoista ja myös hyvin leikkisää. Viroon verrattuna ”Helsinkiä leimaa harmaa vakavuus, virallisuus ja jäykkyys”, Hytönen kirjoittaa. En voisi olla enempää samaa mieltä, ja juuri kaupunkikuvan kehittymisen seuraaminen on asia, joka vetää minut yhä uudestaan virolaiselle maaperälle. Kiinnostava luku!
Toisten virolaisten valtakunta toistaa Hytösten esseekirjojen hyväksi havaittua mallia ja antaa jälleen kerran paljon uutta ajateltavaa Virosta ja sen kansasta. Kirja on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita eteläisestä naapuristamme.