Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun Leïla Slimani on aikaisemmin kirjoittanut esikoisteoksessaan nymfomaani Adèlesta ja menestyneessä Kehtolaulussa modernin psykologisen jännitysromaanin, Toisten maan sijoittuminen Marokkoon toisen maailmansodan jälkeen oli pieni yllätys. Marokkolais-ranskalainen Slimani kirjoittaa elämästä Ranskan protektoraattina olleessa Marokossa puoliksi ranskalaisittain.
Pääosassa on ranskalainen Mathilde, joka sotavuosina rakastui Ranskan riveissä sotineeseen marokkolaiseen Amineen ja muuttaa sodan jälkeen tämän kanssa Marokkoon asuttamaan syrjäistä maatilaa, jonka suhteen Aminen isällä oli suuria toiveita. Isä on kuitenkin jo kuollut. Mathilde saa huomata olevansa Marokossa kaikessa miehensä päätäntävallan alaisena ja joutuvansa kompromissiin toisensa perään. Lapsia tulee kaksi ja Mathilde löytää kuin löytääkin elämälleen tarkoitusta.
Ympärillä yhteiskunta alkaa kuitenkin kuohua. Wikipedia kuittaa, että ”Marokko saavutti rauhanomaisesti itsenäisyyden vuonna 1956, kun Ranskan Marokko itsenäistyi”. Taustalla oli kuitenkin mielenosoituksia, mellakoita ja väkivaltaa. Paikallinenkin väestö jakautuu kiivasmielisiin nationalisteihin ja Ranskalle myötämielisempiin tahoihin ja siirtomaaherrojen mielistelijöiksi mielletyt marokkolaiset saavat kuulla kunniansa. Aminen veli Omar tuo kirjaan nationalistien ääntä, Amine itse on lähinnä varovainen ja pyrkii olemaan näkymätön.
Mathilden tarina muistuttaa Slimanin isoäidin elämää, oman suvun tarinasta on siis kyse. Slimani kirjoittaa oikein sujuvasti (ja Lotta Toivanen on suomentanut hyvin) ja kertoo marokkolaisen ja ranskalaisen kulttuurin törmäyksistä. Mathilde on tottunut ranskalaisiin vapauksiin ja törmää Marokossa ahtaampiin rooleihin. Aminella on kulttuuristaan nousevat rajoituksensa tunteiden ilmaisussa ja omat vaikeutensa ymmärtää vaimoaan, mutta toisaalta myös hyvää tahtoa. Mathildekin yrittää sopeutua parhaansa mukaan marokkolaisiin oloihin, mutta kaikkeen ei vain pysty.
Naisten asema 1950-luvun marokkolaisessa yhteiskunnassa on toisaalta ahdistavan ankea ja on kammottavaa, miten tyttöjä sullotaan tarvittaessa väkivalloin ahtaisiin muotteihin. Toisten maa ei siis todellakaan ole mitään hyvän mielen kirjallisuutta. Kovin myönteistä kuvaa Slimani ei elämästä Marokon maaseudulla anna. Tämä trilogian ensimmäinen osa päättyy Marokon itsenäistymiseen vuonna 1956. Jatkoa ei ole ilmestynyt vielä edes ranskaksi, joten nähtäväksi jää, miten tarina tästä jatkuu.
