Mari Jungstedt on tavattoman tuottelias dekkaristi: kirja vuodessa, kaksi parhaassa. Gotlanti-sarja on ehtinyt jo kolmanteentoista osaan, eikä loppua näy ainakaan kirjan tapahtumien perusteella: murhakertomusten ohessa kulkevat rakkausjuonet etenevät hitaasti, vähän television saippuaoopperoitten tapaan: ei ole niin väliä, vaikka jokin osa olisi jäänyt välistä lukematta, mukaan tapahtumiin pääsee kuitenkin. Ja murhathan ovat aina oma kokonaisuutensa.
Tällä kertaa murhattuna löytyy keski-ikäinen taiteilija ja perheenisä Henrik Dahlman. Hänet on paitsi kuristettu myös sidottu käsistä ja jaloista sänkyyn, ja ratsupiiskaakin on käytetty sen verran, että kyseessä on joko liian pitkälle mennyt sadomasokistinen seksileikki tai suoranainen seksuaalimurha. Kesken tutkimusten tapahtuu sitten toinenkin murha, uhrina jälleen kunnon perheenisä, mutta erojakin ensimmäiseen tapaukseen on sen verran, että Anders ja Karin joukkoineen ovat aika lailla eksyksissä.
Olen nyt lukenut uskollisesti kaikki nämä Jungstedtin Gotlanti-sarjan osat, ja ihmeen hyvin kirjailija on mielestäni pystynyt pitämään tasonsa. Eihän näiden kohdalla olekaan kysymys mistään suuren suuresta dekkarikirjallisuudesta, jossa kritisoidaan terävästi yhteiskuntaa ja kuvataan uskottavia ja moniulotteisia henkilöhahmoja, mutta tällaisille näppärille murhatarinoille on aina paikkansa.