Graafikko Anna Laineen kanssa samaan rappuun asumaan muuttaa nuori Vilma Saario, joka väittää kuulevansa ääniä. Vilma ei ole väleissä isänsä ja äitinsä kanssa, vaikka nämä haluaisivat olla tekemisissä hänen kanssaan. Tältä pohjalta lähtee liikkeelle Outi Pakkasen dekkari Toinen kerros.
Tyyliltään ja laadultaan kirja on samanlainen kuin Pakkasen aikaisemmatkin kirjat, teksti on kevyehköä ja kirja nopealukuinen. Jotkut eivät laske näitä oikeiksi dekkareiksi, kun murhat tai muut rikokset eivät selvittelyineen ole pääosassa, vaan usein ennemminkin ihmissuhteet. Minä taas pidän näistä juuri siksi. Plussana myös se, että näitä voi kaltaiseni herkempikin lukija lukea hyvillä mielin, koska kirjat eivät ole raakoja tai ahdistavia kuten monet muut dekkarit nykyään ovat. Pidän myös Helsingistä tapahtumaympäristönä, sillä mukana on tuttuja paikkoja.
Lukiessa kyllästytti jonkin verran se, että ruokia piti kuvailla niin tarkkaan. Kirjan lopussa oli liitteenä erillinen reseptiosio, jossa kerrottiin valmistusohjeet mainittuihin ruokalajeihin. Koska reseptit kerran olivat mukana, kuvailut valmistumisvaiheista olisi voinut jättää pois varsinaisesta tekstistä.