Vuonna 1975 joukko nuoria saksalaisterroristeja valtasi Tukholmassa Länsi-Saksan suurlähetystön. Välikohtaus päättyi parin panttivangin surmaamiseen sekä räjähdykseen. Vuonna 1989 ilmeisen epämiellyttävä tilastokeskuksen työntekijä puukotetaan kotonaan hengiltä. Poliisitutkinnan johtoon asetetaan ääliömäinen Evert Bäckström, joka urautuu murhatutkimuksissaan kaikkien muiden mielestä ilmeisille sivuraiteille heti alkuunsa. Vuonna 1999 Lars Martin Johansson nimitetään turvallisuuspoliisin päälliköksi. Hän huomaa yhteyden suurlähetystön ja selvittämättömän murhan välillä.
Leif GW Perssonin poliisiromaanit ovat aina aiheiltaan laajoja, ja myös Toinen aika, toinen elämä pyrkii haukkaamaan melkoisen kappaleen ruotsalaista lähimenneisyyttä. Persson kertoo ensisijaisesti tutkinnasta — ei niinkään tutkivista tai tutkittavana olevista henkilöistä. Tälläkin kerralla tutkimukset etenevät vaivalloisesti, kun niiden tekijät ovat joko liian kiireisiä keskittymään tutkimukseen tai yksinkertaisesti täysin hakoteillä ja arvausten varassa. Henkilöhahmoja on paljon, eikä varsinaista yhtä päähenkilöä kertomukselle ole. Persson kuvaa kuitenkin oivallisesti itse poliisiorganisaatiota, sen asenneilmapiiriä, valtasuhteita ja niin sisäisiä kuin ulkoisiakin vaikuttimia ja jännitteitä.
Toinen aika, toinen elämä on selvästi eheämpi kokonaisuus kuin aiemmin vinkkaamani Kesän kaipuusta hyiseen viimaan. Persson kirjoittaa paitsi poliiseista myös koko ruotsalaisesta yhteiskunnasta suorasukaisesti ja kantaaottavasti.
Toinen aika, toinen elämä voitti Ruotsin dekkariakatemian palkinnon vuoden 2003 parhaana rikosromaanina, joten sitä kelpaa kyllä vinkata.