Thomas Mannin hengästyttävä klassikko ei päästä lukijaansa helpolla. Luvassa on yli 500 sivua musiikkia, teologiaa, psykologiaa, sosiologiaa, politiikkaa, ihmiskuvausta ja niin edelleen pitkiin polveileviin virkkeisiin, loppumattomiin sivulauseisiin ja hankalahkoon kieleen kätkettynä. Kirja kertoo säveltäjä Adrian Leverkühnin fiktiivisen elämäkerran hänen ystävänsä kirjoittamana, mutta ei pitäydy pelkästään yhden henkilön kuvauksessa, vaan ennemminkin antaa selonteon koko saksalaisesta kulttuurielämästä 1900-luvun alusta aina toiseen maailmansotaan asti.
Kirja on melkoisen raskasta luettavaa. Mann ei tyydy siis pelkkään henkilöhistoriaan, vaan mukana on pitkiä tutkielmia ja keskusteluja monilta eri aloilta. Intohimoiset kuvaukset Leverkühnin sävellyksistä ovat musiikin rakastajalle hienoa luettavaa, varsinkin kun niissä kuvataan pitkästi ja tarkasti teoksia, joita ei oikeasti ole edes olemassa! Mannin tyyli kietoo kuitenkin mukaansa helposti, ja vaikka lukijalle kerta-annokseksi sopiva tekstikappale ei olisikaan kovin pitkä, on se nautittavaa luettavaa.
Kaikille tätä teosta ei voi oikein suositella, sillä erityisesti musiikkiasiaa ja jopa suoranaista klassisen musiikin historiaa ja teoriaa on mukana niin paljon, että joitakin lukijoita se varmasti karkottaa. Kuitenkin teos on klassikkoasemansa ilman muuta ansainnut ja on yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.