Vonnegutin osuvan ironinen, mutta inhimillinen tyyli puree napakasti sopivina annoksina. Titanin seireenit kertoo Malachi Constantin tarinaa tai oikeastaan matkaa, jossa värikkäitä tapahtumia ja yllättäviä käänteitä riittää. Kerronta ja ilmaukset ovat parhaimmillaan nautinnollisia.
Vaikka tapahtumapaikkana on välillä maan sijasta Mars tai avaruus, niin tarina kulkee yhtenäisesti. Kirjassa on monta mielenkiintoista hahmoa, jotka muttuvat välillä aivan toisiksi ja muistin tyhjentämisellä on oma vahva roolinsa. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sekoittuvat välillä huikeaksi karuselliksi, josta pois hypätessä ei aina voi olla varma olinpaikasta. Loppujen lopuksi kaikki tapahtumat saattavatkin kulminoitua pieneen avaruusaluksen osaan.
Kirjan melkeinpä vahvimmaksi teemaksi koin muutoksen ja sen nopeuden. Aika, paikka, ihmisten käyttäytyminen ja jopa ajattelu muuttuvat hetkessä. Jollain tavalla tuli mieleen myös vertaus koe-eläimeen. Kuinka ihmisen selviytymistä oudoissa ja yllättävissä olosuhteissa — ei kylläkään häkissä — tarkkaillaan.
Vonnegutin kirjoissa kuolema ei yleensä ole suuri tragedia, vaan väistämätön tapahtuma jossain vaiheessa. Titanin seireeneissä sitä kuvataan kauniisti. Jos haluaa lukea tieteiskirjan, joka on aivan muuta kuin avaruustaisteluja ja robotteja, niin kannattaa tarttua tähän teokseen.