Doreen Cronin: Tipujengi : Ensimmäinen tapaus

Tipujengi : Ensimmäinen tapaus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Doreen Croninin kirjoittama ja Kevin Cornellin kuvittama lastenkirja Tipujengi : Ensimmäinen tapaus käynnistää Tipujengi-sarjan. Toinen osa on ilmesty­mässä jo tämän kevään aikana.

Tiput ovat päällisin puolin samanlaisia. Näitä vahtiva koira kuvaileekin jokaista näistä sanoilla: pieni, keltainen ja pörröinen. He ovat kuitenkin joukko erilaisia persoonallisuuksia, joiden taidot toimivat osana kirjan ongelmanratkaisua. Esimerkiksi siinä missä Suttu osaa vieraita kieliä ja matematiikkaa, Murun erikoistaitona on murtohommat.

Tarina lähtee käyntiin, kun tipujen kotiin tulee täysin tolaltaan oleva orava. Hän on täysin peloissaan, mutta ei oikein osaa sanoa mitä pelkää. Jotain uutta ja kummallista on tullut pihapiiriin. Tipujengin tehtäväksi jää selvittää mitä ja mitä tehdä tunkeutujalle.

Vaikka tipujen persoonat ovat erilaisia, kaikki näistä kuitenkin jäävät kauhistu­neen oravan jälkeen, sillä se tuntuu ottavan joka tilanteessa parrasvalon.

Kirja on kuvitettu mustavalkoisilla kuvilla. Ne enemmänkin kuvaavat kuin edistävät itsessään tarinaa. Kuvitusta olisin toivonut tarinaa edistävämmäksi esimerkiksi Neropatin päiväkirjan ja Maailman viimeiset tyypit -kirjasarjojen tapaan.

Tipujengi : Ensimmäinen tapaus on kokonaisuutena hauska pieni lukupala. Se kelpaa lukukokemukseksi esimerkiksi sellaisilla lapsille, joita lukeminen muuten ei välttämättä kiinnosta.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...