Mark Siegel ja Siena Cherson Siegel: Tiny Dancer

Miltä tuntuu kun on koko ikänsä on unelmoinut vain yhdestä asiasta ja panostanut sen eteen kaiken, ja sitten unelma ei toteudukaan? Siena Cherson Siegel oli nuoruudessaan lupaava balettitanssija.

Opiskelupaikka Yhdysvaltain arvostetuimmassa balettikoulusta School of American Balletissa järjestyi lahjakkaalle nuorelle helposti, ja unelma urasta New York City Ballet -seurueessa tuntui täysin realistiselta. Sitten yhtenä päivänä nilkka pettää harjoituksissa alta ja elämä menee aivan uusiksi.

Sarjakuvamuistelma Tiny Dancer kuvaa elävästi Siena Siegelin nuoruutta. Au­rinkoinen lapsuus Puerto Ricossa, muutto New Yorkiin ja teini-iän monimut­kaiset ystävyyssuhteet on kuvattu tarkasti ja samaistuttavasti, puhumatta­kaan Siegelin vanhempien repivästä avioerosta, joka vaikutti myös Siegeliin. Baletti luonnollisesti on sarjakuvassa isossa osassa ja muistelma onnis­tuu hyvin tavoittamaan paitsi balettikoulun rutiinit, niin myös sen mikä baletissa oikein inspiroi Siegeliä.

Yllättävää muistelmassa on kuitenkin se, että itse vamma ei lopulta ollut se seikka, joka päätti Siegelin nupullaan olevan uran, vaan loukkaantumisen ai­heuttamat psyykkiset paineet. Loukkaantumisen jälkeen harjoittelu ei enää etene sujuvasti ja Siegel jää väistämättä ikätovereistaan ja ystävistään jälkeen. Omien sanojensa mukaan Siegelin ura olisi silti voinut jatkua jos hän vain olisi suostunut uusimaan luokkansa tai pyrkinyt Yhdysvalloissa johonkin toiseen balettiryhmään, mutta nuoruuden itsepäisyydellä ja ylpeydellä se on joko kaikki tai ei mitään – siispä ei mitään. Siegelille hetkellinen epäonnistuminen ei ollut este joka tulisi ylittää, vaan merkki siitä, että hän on ihmisenä huono. Harjoittelusta katosi siten motivaatio ja sen myötä kaikki muukin.

Sarjakuvassa on paljon tällaista tutulta kuulostavaa teini-iän epävarmuutta, mutta juuri tunteita kuvatessaan sarjakuva kaipaisi mielestäni hieman syvälli­sempää psykologista otetta. Muistelmasta jää hieman epäselväksi mitä Siegel loppujen lopuksi ajattelee lopettamisestaan. Olisiko Siegel oikeasti halunnut jatkaa tanssimista, mutta loukkaantumisen jälkeen hän ei enää uskonut it­seensä, vai oliko kyseessä oikeasti syvempi kyllästyminen balettiin? Sarjaku­van lopussa nimittäin mainitaan, että oikeastaan lopettaminen oli hänelle lo­pulta helpotus: enää ei ollut paineita suorittaa ja saavuttaa tiukasti rajattuja päämääriä.

Kirjan kannen liepeestä selviää kuitenkin, että Siegelin tarina baletin parissa ei suinkaan päättynyt tähän, vaan hän toimi myöhemmin alalla opetuksen paris­sa. Mikä muuttui, löysikö hän uudestaan kadonneen kipinänsä? Katuiko hän aikaisempaa lopettamistaan? Sarjakuva ei valitettavasti näihin kysymyksiin vastaa, mutta mielestäni nämä myöhemmät tapahtumat olisi voinut ottaa mu­kaan muistelmaan, vaikka sitten epilogin muodossa. Vaikka sarjakuva loppuu­kin ihan positiivisissa merkeissä, niin teos tuntuu jollain tavalla jättävän asian käsittelyn hieman kesken. Ehkä tässä näkyy se, että sarjakuvan kohdeyleisö on teini-ikäiset, ja kerronta pysyttelee sen vuoksi hieman kevyemmällä tasol­la.

Oli miten oli, muistelmana sarjakuva on silti pääosin varsin onnistunut. Sarja­kuvan piirtäjänä toimii Sienan aviomies Mark Siegel ja hänen yksinkertainen, mutta miellyttävä piirustustyylinsä toimii pääosin oikein hyvin. Ainoa ihmeelli­syys hänen tapansa ajoittain piirtää hahmoille lautasen kokoiset möllösilmät, mikä hieman rikkoo muuten tasapainoista tyyliä.

Jos baletti ei kiinnosta yhtään, Tiny Dancer tuskin on se teos, joka muuttaa lukijan mielipiteen, mutta tanssin ystäville sarjakuva on ehdottomasti suosi­teltavaa luettavaa. Näkökulma on baletissa niin kuin muissakin asioissa mel­kein aina niissä ihmisissä, jotka onnistuvat pääsemään sinne huipulle, mutta suurin osa ihmisistä jää syystä tai toisesta matkan varrelle. Ihan hyvä on muistaa tarinan tämäkin puoli.