Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Meidän isälle tulee isot kuopat poskiin, kun se nauraa. Kun me kuullaan, että isän nauru lähtee käyntiin, me juostaan kilpaa Tildan kanssa paikalle. Vaikka olisi mikä leikki kesken.
Meidän peukalot sopivat niihin kuoppiin NIIIIN hyvin.
Tiitus ja Tilda ovat vielä neljä, mutta jouluna jo viisivuotiaat kaksoset. Heillä on vähän hassu äiti, joka työmatkustelee ja puhuu sen seitsemää eri kieltä – vaikka suussa hänellä onkin vain yksi kieli. Ja sitten on tuo hymykuoppainen isä.
Nyt on kuitenkin niin, että kuopat isän poskilta ovat kadonneet. Ne katosivat, kun mummi kuoli. Mummi oli isän ikioma äiti ja siksi isällä on niin kova ikävä mummia. Niin kova, että Tiitus ja Tilda ovat lopulta ihan ymmällään. Ja isän ikävöidessä mummia he alkavat ikävöidä isää, ja tietysti niitä ihania sormen mentäviä hymykuoppia.
Tiitus ja Tilda : Hymykuopat on oivaltava lastenkirja aiheesta, josta minulle ei nopeasti tule mieleen toista kuvakirjaa. Se kertoo vanhemman surusta, siitä kun isä ei jaksa enää kutsua syömään, ei hermostua tai ylipäätään käskeä ollenkaan. Lapsista se ei tunnu kivalta; harmittaa, kun ei voi huutaa, että ihan kohta. Lisäksi se kertoo lohdutuksesta ja siitä, kuinka tärkeää on, että on joku, joka lohduttaa.
Mutta onneksi surukin menee lopulta ohi tai ainakin siirtyy enemmän taka-alalle. Sitten isä jo hymyilee silmillä, vaikkakin posket pysyvät vielä tasaisina. Lopulta ilmestyvät jälleen kuopatkin ja Tiituksen ja Tildan peukalot pääsevät jälleen lempipaikkaansa.
Lämmin suositukseni. Lisäksi haluan mainita vielä Maarit Lallin ihastuttavan, juuri oikealla tavalla lapsen ajatusmaailmaa kuvastavan kielen, joka teki minuun oitis vaikutuksen. Toivottavasti Tiituksesta ja Tildasta kuullaan tulevaisuudessa enemmänkin.
