Pikkupentuna näin animaation pahasta jättiläisestä, ja seikkaili siinä tarinassa jokin tiikeri Luukas ja vihreä kääpiökin. Tarinaan tutustuminen aikuisiällä kirjallisessa muodossa antaa tarinaan hyvin erilaisen näkökulman…
Oikeasti on kyse tarinasta Tiikeri Luukkaasta, joka lähtee etsimään itseään, löytää matkalla itsestään uusia puolia ja oppii, että pahat tyypit eivät ole pahoja ihan silkkaa ilkeyttään, vaan kyllä siihen jokin syy löytyy.
Lopussa kaikki ovat ystäviä, paitsi että ihan silkka tyhjänpäiväisyys saa palkkansa.
Tuntui lapsena hirveän epäuskottavalta. Pahiksetko ymmärtäisivät tekonsa ja katuisivat? Vielä parikymmentä vuotta myöhemminkin epäilyttää.
Tarina on silti kerrottu aika lutuisan salaviisaasti. Lisäksi tuollaisen sadun ahmii tätä nykyä aamupalaksi.