Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä on tietokirjallisuus? Missä kohtaa menee raja tieto- ja kaunokirjallisuuden välillä? Päällisin puolin tämä on kovin yksinkertainen kysymys: romaani tai runokirja on kaunokirjallisuutta ja vaikkapa matkaoppaat, oppikirjat ja keittokirjat ovat tietokirjallisuutta. Helppo juttu! Mutta entäs esseet? Elämäkerrat? Omaelämäkerrat? Narratiiviset tietokirjat? Biofiktio? Autofiktio? Rajanveto käykin hieman monimutkaisemmaksi. Termistö on muutenkin mielenkiintoista. Suomeksi puhutaan tietokirjallisuudesta, englanniksi taas käytetään paljon negaatiota ”non-fiction”.
Tätä mielenkiintoista maaperää lähtee kartoittamaan Ida Henritiuksen, Olli Löytyn ja Anne Mäntysen toimittama Tietokirjallisuuden lajit ja rajat. Kirja on julkaistu yhteistyössä Suomen tietokirjailijat ry:n kanssa yhdistyksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi, ja sen pyrkimyksenä on tarjota perusoppikirja tietokirjallisuuden tutkimuksen käyttöön ja esitellä tietokirjallisuuden monimuotoisuutta ja kartoittaa tutkimuskenttää. Kirjoittajissa on monia tuttuja nimiä kirjallisuudentutkimuksen kentältä.
Aihevalikoima on laaja. Artikkeleissa käsitellään elämäkertoja, omaelämäkertoja, muistelmia, autofiktiota, historiaa, yhteiskuntatieteellistä tietokirjallisuutta, oppikirjoja, lasten tietokirjoja, sarjakuvia, tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden rajoja, narratiivista tietokirjaa, matkakirjoja, esseitä ja tutkijoiden, taiteilijoiden ja toimittajien asemaa historian tulkkeina. Siis jokaiselle jotakin, eikä yksittäisiin aiheisiin sukelleta kovin syvälle. Tämä on lavea katsaus.
Kokonaisuutena Tietokirjallisuuden lajit ja rajat on toimiva ja onnistunut. Se antaa hyviä suuntaviittoja ja esittää hyviä kysymyksiä. Mielenkiintoista pohdiskelua on esimerkiksi tietokirjallisuuden medianäkyvyydestä. Tähän minulla on tietokirjailijana omakin näkökulmani: tiedän hyvin, miten vaikeaa tietokirjailijana on saada minkäänlaista huomiota, ellei ole valmiiksi tunnettu tai kirjoita jostain todella suositusta aiheesta. Hyvää pohdiskelua oli myös tutkijoiden ja kirjailijoiden välisestä tiedon hyödyntämisestä: jos tutkija tutkii historiaa, mutta aiheesta tutkimusten nojalla menestyvän historiallisen romaanin kirjoittanut kirjailija korjaa sadon, onko se reilua? Missä määrin vaaditaan lähdeviitteitä? Myös Maria Petterssonia ja Suomen historian jänniä naisia sivutaan pariinkin otteeseen.
Akateemisena teoksena Tietokirjallisuuden lajit ja rajat tulee epäilemättä hyvään käyttöön tietokirjallisuuden tutkimuksen perusoppikirjana. Myös erilaiset kirja-alan toimijat saanevat tästä hyödyllisiä näkökulmia. Kirjaa voi silti suositella myös tavislukijoille, joita kiinnostaa tietokirjallisuus yleensä ja vaikkapa biofiktion, autofiktion ja narratiivisen tietokirjallisuuden tapaiset ilmiöt erityisesti.
