Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mikä olisi hyvä tapa verrytellä aivojaan eläkkeellä? Esko Valtaoja näyttää mallia ja alkaa tilata Nature-lehteä, joka on vanhimpia ja arvostetuimpia tiedejulkaisuja. Nykyään kuin tiedejulkaisut keskittyvät yhä kapeampiin erityisaloihin, Nature yleistiedelehtenä päin vastoin kattaa melkein kaiken maan ja taivaan välillä ja siten se antaa erinomaisen näkymän siihen mitä tieteen eturintamassa oikein tapahtuu.
Kirja kattaa ajanjakson 2020-2021 ja yksi kirjan luku kattaa siis yhden kuukauden ja sen mitä Nature-lehdellä on tuona kuukautena tarjottavanaan. Tai no, ei aivan, sillä lehden sisältö on pikemminkin kipinä kaikennäköisille aasinsilloille ja pohdinnoille alkaen tuataran geeneistä rasismiin ja naisten oikeuksiin ja päätyen siihen miten tiedettä oikeastaan tehdään.
Nämä uteliaan ihmisen harhailut ja asioiden yllättävät yhteydet ovat oikeastaan koko kirjan suola ja samalla se korostaa sitä miten näennäisesti turhalta vaikuttava uteliaisuus on oikeastaan koko tieteen kulmakivi. Tieteen historiahan on täynnä aavistamattomia käänteitä, jossa mukamas hyödytön perustutkimus johtaakin hyödylliseen soveltavaan tutkimukseen, jota kukaan ei olisi voinut etukäteen ennustaa. Tavallaan tämä on itsestäänselvä toteamus, mutta toisaalta ehkä ei sittenkään, ottaen huomioon miten kovasti tiedettä yritetään valjastaa joksikin tuottavaksi tehomyllyksi, josta voisi huoletta karsia turhan uteliaisuuden rönsyt pois.
Nature-lehden lukeminen antaa hyvän kuvan myös siitä miksi tieteen tekeminen on niin vaikeaa. Vaikka Valtaoja tieteentekijänä on kirjoittanut lukuisia tieteellisiä artikkeleita itsekin, ei Nature-lehden muiden alojen artikkeleiden lukeminen onnistu häneltäkään tuosta noin vain. Itse asiassa välillä se ei onnistu oikein ollenkaan, kuten kirjan luku ALS:ssa ja FTD:ssä haplovajeisen C9orf72 ARF GAP -kompeksin rakenne osoittaa. Valtaoja valaisee erityisesti tieteellistä kirjoittamista, tiedelehtien roolia tieteen tekemisessä ja miksi on turha toivoa, että tiedettä voisi nykyään ”harrastella” jostain kotikellaristaan käsin.
Yleisnerojen aika onkin auttamatta ohitse, kukaan ei pysty enää tieteessä hallitsemaan ja ymmärtämään kaikkea. Silti, mitä enemmän tieteenalat eriytyvät, sitä tärkeämpää on, että ihmisillä, tieteentekijät mukaan lukien, säilyisi jonkinlainen kokonaiskuva tieteestä. Hyvälle tieteen popularisoinnille on aina tarvetta, ja sitähän tämäkin kirja lupaa. Tiedonjano: Vuosi seikkailuja tieteen viidakoissa on kylläkin kevyttä luettavaa, mutta sanoisin että tässä kirjassa se on etu. Kirjan mukavan tarinoivasta otteesta tulee hiukan mieleen blogikirjoitukset ja mielelläni näkisin Valtaojan jatkavan tämän idean parissa juurikin blogin muodossa; kuukausittainen annos pohdiskeluja tieteen kentältä, inspiraationa uusin Naturen-lehti. Lukisin! Uteliaille ihmisille Tiedonjano on mitä mainiointa luettavaa, kirja muistuttaa miksi tiede onkaan yksi ihmiskunnan hienoimmista keksinnöistä.