Luettuani kirjan Ihmesatujen historia, aloin kaipaamaan jonkinlaista modernia satukokoelmaa luettavaksi. Silmiini osunut viiden tarinan kauhutarinakokoelma Through the Woods oli täsmälleen sitä mitä hain. Tarinat itsessään ovat uusia, mutta niissä on paljon vanhahtavia piirteitä, jotka tekevät kokoelmasta Grimmin perinteitä kunnioittavan. Mielestäni kauhu ja sadut myös genreinä sopivat hyvin yhteen, onhan saduissa usein elementtejä, jotka ovat myös kauhulle ominaisia.
Sarjakuvataiteilija Emily Carroll on erikoistunut nimenomaan kauhusatuihin ja niitä löytyykin hänen nettisivuiltaan useampi kappale. Tässä kirjassa esiintyvät tarinat ovat kuitenkin kaikki uusia, lukuunottamatta tarinaa His Face all Red joka on luettavissa myös nettisivuilla.
Tarinat ovat keskenään varsin erilaisia, mutta niitä kaikkia yhdistää se, että ne tapahtuvat menneisyydessä ja metsä on niissä kaikissa mukana voimakkaana visuaalisena elementtinä. Kaikki tarinat loppuvat myös varsin tulkinnanvaraisesti, seikka josta pidin paljon.
Tarina A Lady’s Hands are Cold on ehkä eniten velkaa tunnetuille saduille, sillä se on mukaelma vanhasta kunnon Ritari Siniparrasta. Tässä tarinassa Carrollin upea visuaalinen tyyli lähtee myös todella lentoon; kuolleen vaimon laulu leviää ja valuu ruudusta toiseen ja voimakkaat sinisen ja punaisen sävyt tekevät sarjakuvasta hengästyttävän kokonaisuuden. Carrollin tyyli ylipäätään on visuaalisesti varsin kekseliäs, ruutuja osataan käyttää niin, että tarinoiden draama kyetään hyödyntämään parhaiten.
Oma suosikkini tarinoista on Our Neighbor’s House. Tyttäret yksinäisessä mökissä keskellä talvista metsää ja isä, joka ei koskaan palaa matkaltaan. Alkuasetelma on varmasti tavalla tai toisella monelle tuttu, Carrollin tulkinta tytärten kohtalosta onnistuu olemaan mielestäni erityisen runollinen.
Through the Woods on lyhyesti loistava valinta satujen ja kauhun ystäville, suosittelen!