Sami Koski ja Thomas Sandholm: Thomas Sandholm : Syntynyt viittomaan

Thomas Sandholm : Syntynyt viittomaan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hyvä fiilis jäi päälle kirjan luettuani. Melkoinen vauhtiveikko tuo kuurojen vanhempien lapsi rauhallisen tuntuinen tv-viittomauutisten silmälasimies! Eipä uskoisi, miten kärkäs, ärhäkkä:

”Olen polttanut muutamia siltoja tämän luonteenpiirteeni takia.”

Syntymäkuuro Thomas Sandholm (s. 1963 Vesilahti) meni nuorena vaihtoon Yhdysvaltoihin, matkusteli ympäri maailmaa, nappasi kuuron Phillipan vaimokseen Australiasta, perusti perheen, sai neljä tytärtä. Elää nyt onnellisena miehenä Östersundomissa Uudellamaalla ja tekee viittomin ihannetyötään, on suurena apuna Suomen n. 15 000 viittomakieliselle, joista kolmasosa on täysin kuuroja.

Iltalehden toimittaja Sami Koski on yhdessä Thomaksen ja muutaman viittomakielisen tulkin kanssa kirjoittanut elämäkerran miehestä, joka ei jäänyt syrjään, kulisseihin niin kuin kuuroille useimmiten tahtoo käydä. Tätä miestä ei pompotella, vaan hän pitää tiukasti kiinni oikeuksistaan, vaikka vastoinkäymistenkin kautta: yhdet potkut koettu Yleltä ja toiset Kuurojen Palvelusäätiöltä omien oikeiksi katsomiensa periaatteiden vuoksi. Sitkeyttä on tarvittu monessa asiassa ennen kuin asiat on saatu reilaan. Yhtenä parhaimmista saavutuksistaan Thomas, alkuaan Topi, Sandholm pitää, paitsi viittomakielisen uutislähetyksen vakiintumista televisioon, etenkin tekstitysten saamista moniin suomenkielisiin ohjelmiin.

Monta tiedonpalasta irtoaa kuurojen maailmasta kirjan kautta: 7 miljoonaa kuuroa maailmassa; viittomakieliä on satoja kansallisia, jotka poikkeavat toisistaan siinä missä muutkin kielet, jopa murteet ovat viittomin edustettuina; korvaleikkauksia, pakkosterilointeja, korvaistuteimplantteja ja niin edelleen.

Vaikka paljon valaisevaa tietoa kirja tarjoaa, niin pitkälle Thomas ei halua mennä valistuksessaan, että opettaisi meille kuuleville, uteliaille kyselijöille kirosanat, hävyttömyydet tahi kuuluisten henkilöiden pilkkanimiviittomat.

Tulipa kirjan myötä Thomas tutuksi; toisin silmin ja useammin tämän jälkeen tulee asetuttua telkun ääreen katselemaan viittomakielisiä uutisia sekä Mikaela & Thomas -viittomakielistä keskustelusarjaa.

Yksi puute kirjassa on silmiinpistävä: työtoverit, ystävät eivät – eivät edes neljä tytärtä eikä Phillipa-vaimo – päässeet suoraan omin viittomin ja sanoin kertomaan, mikä mies on Thomas ja miltä Thomas vaikuttaa ja tuntuu heidän näkövinkkelistään. Parempi kuitenkin näin, että päähenkilö saa itse kertoa tarinansa, kuin se, että muut täyttävät tarinoillaan elämäkerran; semmoiseenkin elämäkertaan vasta törmäsin ja jätin kesken Lehtolaisen elämäkerran Antti Ruuskasesta.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...