Jay Bonansinga ja Robert Kirkman: The Walking Dead : Kuvernöörin tuho: osa 2

The Walking Dead: Kuvernöörin tuho 2

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Kuvernöörin hirmuvalta on tullut tiensä päähän.”

Walking Dead on mediailmiö, joka lienee Game of Thronesin ohella suurimpia mediahittejä maailmassa. Samalla sarja on varsin hyvä esimerkki onnistuneesta oheistuotteiden käytöstä. Sarjakuvasta käynnistynyt ilmiö on saanut televisiosarjan suosion myötä tietokonepelejä, lautapelejä ja tämän kirjasarjan. Itse olen oheistuotteiden suhteen yleisesti varsin varauksellinen, useimmiten nämä tuntuvat hätäiseen tehdyiltä töiltä.

Tämänkertaisen kirjan juoni on hyvin tuttu sarjakuvia tai televisiosarjaa seuraaville. Amerikkaan on iskenyt zombie-infektio, joka on tappanut lähes kaikki ihmiset. Yksi viimeisistä paikoista, jossa on eläviä, on Woodbury niminen yhteiskunta. Woodburyn perustaja on henkilö, jota kutsutaan Kuvernööriksi. Hän on sarjan edetessä menettänyt järkeään menetettyään tyttärensä. Samaan aikaan yhteiskunta törmää toiseen selviytyjäjoukkoon – jotka toimivat päähenkilöinä alkuperäisessä sarjakuvassa – joka ei annakaan periksi Kuvernöörin hulluudelle.

Sarjan edellisen osan tapauksessa minua häiritsi kirjan keskeneräisyys. Se tuntui puolikkaalta teokselta, jota oli venytetty keinotekoisesti lisäteoksen saamiseksi ulos. Tämä jatko-osa ryhdistäytyy. Kuvernöörin kohtaloa on nähty jo sarjakuvassa ja tv-sarjassa ja näitä seuraaville tapahtumat eivät tule niinkään yllätyksenä. Ne kuitenkin esitetään vetovoimaisesti. Lilyn hahmo on sangen toimiva tämän taistellessa tilanteen monimutkaisuuden kanssa.

Kaiken kaikkiaan Walking Dead -kirjasarja oli hyvää viihdettä zombie-nälkään. Genren kirjallisuutta kun ei suomeksi muuten oikeastaan lainkaan ilmesty. Kuvernöörin tuho: osa 2 lähti vaikeista asetelmista liikkeelle (edellisen osan heikkouden takia), mutta onnistui lunastamaan odotuksensa. Sarjan laajentaminen useisiin medioihin on ollut jännä veto, jään innolla odottamaan saako joku muukin sarjan hahmo oman taustakirjansa.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...