Robert Kirkman: The Walking Dead : Kuudes kirja

The Walking Dead : Kuudes kirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eläviä kuolleita ei pysäytä kuin osuma päähän. Sen todistaa se että The Walking Dead jatkaa kulkuaan. Jo kuudenteen kokoelmaansa ehtinyt sarja kirii kiinni Amerikan julkaisutahtia. Tämä albumi sisältää lehdet 61–72. Paljon kuitenkin on vielä kirimättä, sillä Yhdysvalloissa tuorein lehti oli numero 140 ja kokoelmiakin on ehtinyt tulla yksitoista.

The Walking Deadin perusidea on yksinkertainen. Maailmanjärjestys on tuhoutunut ja jokainen ihminen muuttuu kuollessaan zombiksi. Entisen Sheriffin Rick Grimesin kokoama joukkio tekee parhaansa selviytyäkseen niin epäkuolleiden kuin elävien aiheuttamien uhkien alla.

Kokoelma sisältää kaksi juonikokonaisuutta. Ensimmäinen näistä alkaa, kun seurue kohtaa papin, jolla on hämärä menneisyys. Tämän salaisuus jää kuitenkin tärkeysjärjestyksessä toiseksi, sillä ryhmä törmää kannibaaliryhmään.

Toinen juonikokonaisuus käynnistyy selviytyjien päästyä turvalliseen koloniaan. Pitkään tien päällä olleille yhteiskunnan aiheuttama turvallisuus vaikuttaa täysin vieraalta. Mutta ovatko asiat niin hyvin kuin miltä vaikuttavat?

Sarjakuva lienee parasta aloittaa alusta. Vaikka sarjakuvan tapahtumat eivät olekaan syvällisimmistä päästä on hahmojen historia hyvin vahvasti sidottu siihen millaisia henkilöitä he ovat nyt. Herkimmille sarjakuva ei myöskään kenties sovi, sillä paikoitellen se on varsin väkivaltainen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...