Tammikuun 27. päivä 1742 heikkokuntoinen vene saapui Brasilian rannikolle. Aluksen sairas ja surkeisiin rääsyihin pukeutunut miehistö kertoi tulevansa 4000 kilometrin päästä Patagonian rannikolla sijaitsevalta saarelta, minne heidän laivansa Wager oli haaksirikkoutunut edellisenä vuonna. Miesten pelastautumista juhlittiin ihmeenä, mutta ilo osoittautui ennenaikaiseksi.
Kuusi kuukautta myöhemmin toinen heikkokuntoinen vene rantautui, tällä kertaa Chilen rannikolle. Näillä haaksirikkoisilla – joihin lukeutui The Wagerin kapteeni David Cheap – oli aivan erilainen tarina kerrottavanaan. Ensimmäisen veneen miehistö eivät suinkaan olleet sankareita, vaan kapinoitsijoita. Kapinaan osallistuneet puolestaan syyttivät kapteenia murhaajaksi ja puolustivat omaa pakoaan ja kapteeninsa hylkäämistä saarelle oikeutettuna. Vaikka tapaus on nykyään paljolti unohdettu, Wagerin kohtalo ja sitä seurannut oikeudenkäynti on inspiroinut aikanaan niin Rousseau’ta, Voltairea, Charles Darwinia kuin Melvilleä ja nykykirjailijoista Patrick O’Briania.
David Grann on osunut kirjassaan aikamoiseen kultasuoneen, sillä tässä tositarinassa jos missä on kaikki draaman ainekset kasassa. Britannian ja Espanjan välinen siirtomaasota alkaa liput heiluen, mutta sota johtaa lopulta Ison-Britannian täydelliseen nöyryytykseen, jota vielä korostaa Wagerin kammottava kohtalo. 1700-luvun näkemyksen mukaan nupuillaan oleva britti-imperiumi edusti edistyneempää sivilisaatiota, joka toi sivistystä villien keskuuteen. Tähän narratiiviin sopi kiusallisen huonosti se, miten herrasmiesten johtaman sotalaivan miehistö sortuu anarkiaan, kannibalismiin ja murhaan melkein heti rantaan ajauduttuaan.
Ironista kyllä myös ”villeillä” on osansa tässä tarinassa, eikä heidänkään roolinsa ollut aivan sitä mitä haluttiin kuvitella. Haaksirikkoutuneet huomasivat, miten Patagonian karulla rannikolla oli lähestulkoon mahdotonta löytää ruokaa, mutta paikallisilta Kawésqar-intiaaneilta tämä onnistui helposti. Kokonainen heimo jopa asettui haaksirikkoisten saarelle auttamaan heitä, mutta osa laivan miehistöstä alkoi lähentelemään heimon naisia, ja miehistön muutenkin riitainen ilmapiiri sai heimon laskemaan yhteen 1+1 ja he häipyivät nopeasti tiehensä. Myöhemmin David Cheap sai oman ryhmänsä kanssa kiittää henkiinjäämistään Chono-intiaanien avuliaisuutta. Valitettavasti näiden heimojen omat näkemykset tapahtumista eivät päätyneet historiankirjoihin, eikä tule päätymäänkään sillä kumpikaan kansoista ei ole selviytynyt nykyaikaan asti.
Grann saavuttaa tarinan monet traagiset nyanssit hienosti, hän onnistuu kirjoittamaan historiasta kuin hän olisi seuraamassa tapahtumia vierestä. Varsinkin kuvaus eräästä meritaistelusta espanjalaista kaljuunaa vastaan on niin loistavasti kirjoitettu, että lukiessa oikeasti tuntee pulssinsa kohoavan, mitä voi pitää tietokirjassa jo jonkinmoisena saavutuksena. Erityisesti kirjassa loistaa inhimillinen kokemuspinta ja Grannin empaattinen tapa kirjoittaa miehistön kokemuksista. Mieleen jää erityisesti Wagerin tykkimestari John Bulkley, jota voi monessakin mielessä pitää tämän tarinan päähenkilönä. Kunnianhimoinen ja erittäin pätevä merimies oli kuitenkin vailla aatelismiehen asemaa, ja siten myös vailla ylenemismahdollisuuksia. Siinä missä monissa muissa haaksirikko toi pahimmat piirteet esille, Bulkley alkoi suorastaan kukoistamaan. Aika suuri osa kirjan jännitteestä rakentuu sen kysymyksen ympärille mitä tälle kiehtovalle miehelle lopulta oikein tapahtuu: hirteen vai käykö sittenkin armo oikeudesta?
Paljastamatta tapahtumista sen enempää, todettakoon, että The Wager : A Tale of Shipwreck, Mutiny and Murder on monien käänteiden tarina. Jännittävää ja paikoin ahdistavaa kirjaa ei millään malttaisi jättää kesken ja kun viimeinenkin sivu on vihdoin luettu, on sellainen olo, että tässä saattaisi hyvinkin olla käsissä yksi vuoden kirjoista. The Wager on erinomaista luettavaa erityisesti merihistoriasta kiinnostuneille, mutta voi tätä suositella aika varauksetta ihan kenelle tahansa historian ystäville.