Mark Watney jää kyydistä. Pahemmanlaatuisesti. Kyseessä on kuuden hengen astronauttiryhmän evakuointilento Marsista, ja viivytyksen syy hänen kylkeensä myrskyssä yllättäen syöksynyt satelliittilautasen osa.
Alkaa hurja, mutta mielenkiintoinen selviytymistaistelu punaisessa, kuusikymmentä celsiusastetta miinuksella olevassa hapettomassa erämaassa, välineinä vain suhteellisen lyhyen tutkimusretken tarpeisiin suunniteltu kalusto. Lannistumattoman ja kekseliään kasvitieteilijä-koneinsinööri -päähenkilön käsissä NASA:n suunnittelema tarpeisto venyy uskomattomiin suorituksiin, ja kamppailu henkiin jäämisestä saa romaanin mitan sen sijaan, että hän vain antaisi lannistuneena avaruuspukunsa hapen loppua. Seikkailu sijoittuu jonnekin meidän aikamme teknologian tuntumaan, joten piinaava realismin tunne on taattu. Takavasemmalta ei ole odotettavissa apurobotteja eikä korjaussäteitä.
Marsin pinnan tyhjiön ahdistavuus välittyy myös lukijalle, mutta päiväkirjamerkintöjen muotoon kirjoitetusta tarinasta päähenkilön tuskaa voi lukea vain rivien välistä. Mark on nimittäin melkoinen huuliveikko. Loppujen lopuksi The Martian on kevyt, ottaen huomioon miten paljon siinä on kaikesta infon dumppauksesta huolimatta maallikolle kaukaiseksi jäävää fysiikkaa, kemiaa ja tekniikkaa. Aika monessa kohdassa nostin näkymätöntä hattuani kirjailijan avaruushurahdukselle ja kekseliäisyydelle, jotka ovat yhdessä mahdollistaneet tämänkin seikkailun kokemisen omasta sohvannurkasta käsin! Päähenkilön humoristinen ja alati toiveikas raportointityyli antaa ymmärtää, että tarinan loppu ei muodostu tragediaksi, mutta jännitystä se ei poista.
The Martianin taustalla on tuhkimotarina: kustantajien hylättyä käsikirjoituksen yksi toisensa jälkeen, Weir julkaisi sen itse käytännössä ilmaiseksi. Lukijoiden suosio kiinnitti lopulta kustantajienkin huomion ja vei tarinan kansien väliin. Suomennoskin saatiin 2015, ja se on arvosteltu toisaalla Kirjavinkeissä.