Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Geotieteiden professori ja seismologi Lucy Jones on tutkinut maanjäristyksiä jo vuosikymmeniä ja siinä sivussa hän on työskennellyt myös sen parissa, miten yhteiskunnat voivat ennalta varautua ja reagoida luonnonmullistuksiin. Erityisesti Kaliforniaan ennustettu suuri maanjäristys on työllistänyt häntä, mutta tämä kirja ei varsinaisesti käsittele tätä todennäköistä suurkatastrofia esipuhetta ja viimeistä lukua lukuun ottamatta.
Sen sijaan kirjan pihvinä on yksitoista historiallista luonnonmullistusta ympäri maailmaa ja miten yhteiskunnat reagoivat kyseisiin tapahtumiin. Aika pian käy selväksi, että vaikka mullistus itsessään olisi miten kamala hyvänsä, surkea yhteiskunnallinen reagointi voi pahentaa ongelmia moninkertaisesti. Toisaalta yksittäisen ihmisen sankarillisilla teoilla voi olla suurikin merkitys, joten kirja ei suinkaan käsittele pelkästään varoittavia esimerkkejä.
Kirjan nimi The Big Ones, viittaa harvinaisiin mutta pitkällä aikajänteellä ennustettaviin suuriin luonnonkatastrofeihin. Ihmisten kollektiivinen muisti on kuitenkin lyhyt ja ihmisten on vaikea reagoida uhkaan, joka mahdollisesti realisoituu joskus viidenkymmenen tai sadan vuoden sisällä, jos silloinkaan. Toisekseen ihmisaivojen on vaikea hyväksyä satunnaisuutta, syyllisten puuttumista ja ennustamisen mahdottomuutta. Joskus selitykseksi tapahtuneelle käy Jumalan tahto, joskus syyllisiä aletaan lähteä etsimään lähempää, kuten kävi Japanissa Suuren Kantōn maanjäristyksen aikana, jolloin Japanin korealaista vähemmistöä teurastettiin satamäärin.
Kirja käsittelee niin Pompeijin tuhon, Lissabonin suuren maanjäristyksen kuin vuoden 1783 katastrofaalisen Lakin purkauksen, joka oli luultavasti tuhoisin luonnonkatastrofi ihmiskunnan historiassa. Ehkä mielenkiintoisimmat tapaukset kirjassa olivat kuitenkin itselleni ennestään täysin vieraat Yhdysvaltain tapahtumat: Kalifornian suuri tulva vuosina 1861-1862 ja Missisippin tulviminen vuonna 1927. Kalifornian suuri tulva oli sikäli mielenkiintoinen, että ei ehkä heti ajattelisi tulvien olevan suuri ongelma Kalifornian kaltaisessa paikassa. Kyseinen tulva hukutti kuitenkin allensa niin laajat alueet, että vastaava tapahtuma nykyaikana aiheuttaisi miljoonien ihmisten jäämisen veden varaan.
Tapahtuma olisi tuholtaan valtaisasti suurempi kuin suurinkaan kuviteltavissa oleva maanjäristys. Ongelmana on vain se, että 1800-luvun tapahtuma ei ole jäänyt kollektiiviseen muistiin ja siten uhkaan ei osata varautua. Vaikka tiedemiehet miten kirjoittavat raportteja ja yrittävät vakuuttaa viranomaisia, rankkasateiden aiheuttamat tulvimiset tuntuvat mitättömältä ja jotenkin arkiselta ongelmalta verrattuna dramaattiseen maanjäristykseen. Ihmisen psykologia vaikuttaa tässäkin suuresti siihen, miten uhkakuviin reagoidaan ja valmistaudutaan.
Mississippin tulviminen oli puolestaan tapahtuma, joka näytti selvästi kansakunnan suuret jakolinjat ja hyvä esimerkki siitä, miten valtion ei kannata reagoida katastrofiin. Missisippin tulviminen ajoi kodeistaan yli 600 000 ihmistä ja toi räikeällä tavalla esiin kansakunnan rasistisuuden. Monin paikoin mustia ihmisiä kerta kaikkiaan kieltäydyttiin auttamasta ja paikoitellen heitä kohdeltiin käytännössä kuin orjia. Presidentti Calvin Coolidgen näkemys katastrofiin oli ajalle tyypillinen, eli liittovaltion ei tulisi millään tavalla puuttua paikallisiin asioihin, mukaan lukien luonnonkatastrofeihin. Tai kuten Presidentti Grover Cleveland lausui vuonna 1886 Texasin kärsiessä kuivuudesta, ”vaikka kansalaiset tukevat hallintoa, niin hallinnon ei tulisi tukea kansalaisia”.
Missisippin tapahtumat kuitenkin muuttivat asenteita liittyen liittovaltion rooliin avunantajana ja myös siihen, millä tavalla mustat jatkossa käyttäytyivät vaaliäänestäjinä. Ennen Missisippin tapahtumia oli täysin selvää, että mustat äänestivät republikaaneja, Abraham Lincolnin puoluetta. Herbert Hooverin avustustoimet tulvan aikaan ja rikotut lupaukset tekivät kuitenkin sen, että tulevissa vaaleissa heiluri liikahti pysyvästi demokraattien puolelle ja koskaan sen jälkeen yksikään republikaani ei ole saanut mustilta 40 prosenttia korkeampaa äänisaalista. Yksi kirjan teemoista onkin, miten luonnonkatastrofit monesti vaikuttavat yhteiskunnassa syvällisemmällä tasolla kuin ensin ajattelisi.
The Big Ones on oikein mielenkiintoinen katsaus luonnonkatastrofeihin, niiden syntymekanismeihin, ja miten ihmset ovat pyrkineet selittämään ja selättämään kohtaamansa luonnonmullistukset. Kirjan loppupuolella Jones vielä palaa Kaliforniaan ja kertoo minkälaisia edistysaskelia siellä on tehty maanjäristysten varalta ja mitä tavallinen kansalainen voi tehdä ollakseen valmistautunut. Selkeästi kirjoitettu ja tiivis kirja on oikein ilahduttava tietokirja mielenkiintoisesta aiheesta.