Ihmiset kuvaavat lapsen syntymää järisyttäväksi tapahtumaksi, usein ei vain lapsen itsensä vuoksi, vaan myös sen vuoksi, miten tapahtuma auttaa ymmärtämään omia vanhempiaan. Yhtäkkiä osaa nähdä vanhemmuuden roolin taakse ja nähdä omat vanhempansa vain tavallisina ihmisinä, jotka hekin kerran olivat nuoria ja unelmoivat.
Thi Buin kertomus alkaa juuri näin, hänen oman tyttärensä syntymästä. Samalla pintaan puskee muistoja omasta vaikeasta lapsuudesta. Miksi Thi Bui pelkäsi omaa isäänsä lapsena? Kuka tuo vihamielisen oloinen mies oikeastaan edes on? Suhde äitiinkin tuntuu etäiseltä, vaikka hän lähellä asuukin.
Näin Thi Bui alkaa vähitellen jäjittämään perheensä menneisyyttä, selvittämään keitä hänen vanhempansa oikein ovat ja miksi perheen ympärillä tuntuu olevan puhumattomuuden muuri. Lukijalle paljastuu hiljalleen äärimmäisen henkilökohtainen ja surullinen tarina, joka alkaa 1940-luvun Vietnamista. Sodat, nälänhädät, isovanhempien kammottava avioliitto, omien lasten kuolema. Miten paljon kärsimystä yhteen ihmiselämään voi mahtua? Perheen tarinan kautta avautuu myös suuri osa Vietnamin 1900-luvun historiasta.
Eräs päätepysäkki Thi Buin perheelle oli Etelä-Vietnamin antautuminen Vietnamin sodassa, joka laittoi liikkeelle satoja tuhansia epätoivoisia venepakolaisia. Thi Buin perhe oli onnekas; pakolaisleirillä ei jouduttu olemaan kauan, kun turvapaikka löytyy Yhdysvalloista. Silti menneisyys ei päästä otteestaan, selviytymiskamppailuun kasvanut ihminen ei rentoudu koskaan.
The Best We Could Do kuulostaa näin kirjoitettuna kovin synkältä, mutta sarjakuvan kantava teema on kuitenkin toivo ja parantuminen. Perhettään ja historiaansa voi oppia ymmärtämään, haavat voivat parantua ja uuden sukupolven ei tarvitse kantaa menneiden sukupolvien taakkaa. Sarjakuvan tekeminen on selvästi ollut Thi Buille rankka mutta puhdistava kokemus ja sitä se on lukijallekin.
Olen lukenut paljon sarjakuvamuistelmia, joista monet ovat olleet erinomaisia. Silti jopa tässä joukossa The Best We Could Do on aivan omassa luokassaan. On vaikea uskoa, että tämä teos on itse asiassa kirjoittajan esikoissarjakuva, sillä kuvakerronta on niin erinomaisen hallittua. On lukuisia sarjakuvantekijöitä, jotka kykenevät tekemään teknisesti uskomatonta jälkeä, mutta jotka eivät jostain syystä saa kerrontaansa sellaista emotionaalista syvyyttä, joka saisi lukijan todella välittämään. Thi Bui ei näihin tekijöihin lukeudu. The Best We Could Do koskettaa ja jää mieleen pitkäksi aikaa ja on siten aivan ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kaikille sarjakuvien ystäville.