Tex Willer ja Kit Carson ovat rangereita. Näillä kiertävillä sheriffeillä on työssänsä vain yksi päämäärä. Kaikki viheliäiset nilkit, ryöstäjät ja murhamiehet pitää saada oikeuden eteen. Jos joku näistä henkipatoista pääsee hornaan lapioimaan hiiliä ennen aikojaan, olkoon se heille vain opiksi ja ojennukseksi. Tässä tiivistettynä Tex Willer -sarjakuvien suorasukaisen rujo maailma, jota maustetaan runsaalla mustalla huumorilla. Ajallisesti Tex seikkailee 1800-luvun puolivälin Amerikassa. Willerin kotipaikka on navajoen reservaatti Arizonassa, mutta roistot työllistävät rangeria myös muuallakin Pohjois-Amerikassa. Kitin lisäksi Texin apuna ovat hänen poikansa Kit Willer ja navajo Tiger Jack.
Tex Willer kuuluu niihin länsimaisiin sarjakuvasankareihin, jotka pysyvät muuttumattomina vuosikymmenistä toiseen. Suomessakin sarjaa on julkaistu jo vuodesta 1953 asti. Alkuperäisten Tex-tarinoiden ja hahmon suunnitelun takana on käsikirjoittaja Giovanni Bonelli ja myöhemmin hänen poikansa Sergio Bonelli. Piirtäjiä sarjalla on ollut kymmeniä.
El Muerto -juhlakirjaan on koottu kolme laajempaa seikkailua sekä ekstrana yksi lyhyempi Tex-tarina ja kolme humoristista yhden sivun juttua. Pitkien tarinoiden käsikirjoituksesta vastaavat Guido Nolitta (Sergio Bonellin käyttämä salanimi) ja Claudio Nizzi. Piirtäjinä ovat Aurelio Galleppini ”Galep”, Guglielmo Letteri ja Fabio Civitelli. He kuuluvat Tex-piirtäjien parhaimmistoon.
Tex Willer -tarinat ovat yleensä pitkiä seikkailuja, joille on tyypillistä siirtyminen nopeasti tilanteesta ja vaarasta toiseen. Joskus kertomuksissa on myös piirteitä myös fantasia- ja scifitarinoista. El Muerto -juhlakirjassa tämä kerrontamuoto pääsee täyteen kukkaan. Yhtä seikkailua kohden on käytetty noin parisataa sivua, mutta lukija ei pääse kyllästymään. Tarinat ovat kiinnostavia ja välillä pelottaviakin. Juoni etenee sutjakkaasti eteenpäin, mutta antaa samalla lukijalle tilaa ajatella ja nautiskella Texin ja Kitin rohkeista otteista.
Tietysti käsikirjoituksen lisäksi iso osa viehätyksestä syntyy taitavasta piirrosjäljestä. Kuvakerronta toimii klassisen hienosti etenkin taistelukohtauksissa. Tällaisessa realistisesti piirretyssä seikkailusarjakuvassa pidän myös tärkeänä sitä, että ihmiset ja eläimet on piirretty anatomisesti oikein. Henkilöhahmojen ulkonäkö on riittävän erilainen ja kasvojen ilmeillä pystytään tuomaan esiin ajatuksia ja luonteenpiirteitä. Taustoilla ja maiseman kuvauksella on myös tärkeä rooli tunnelman aikaansaamisessa. Erityisesti valot ja varjot luovat lisätehoa synkeisiin juonenkäänteisiin.
Jos Tex Willer on tuntematon suuruus, tästä kirjasta on hyvä aloittaa. Suosittelen juhlakirjaa myös ansioituneemmille harrastajille. Juuri hyvä käsikirjoitus ja loistava piirrosjälki tekevät näistä seikkailuista erinomaisia. Allekirjoittaneen mielestä nimikkotarina El Muerto on jännitävyydessään kirjan paras. Tarinoissa viljellään runsaasti mustaa huumoria sekä Texin ja Kitin keskenäistä sanailua, joka on yksi keskeinen osa Tex Willer -sarjakuvien viehätystä. Kaikkien raakuuksienkin keskellä voi hymyillä, vaikka sitten vinoon. Vai mitä tuumit asiasta, vanha huuhkain?