Tampereen punainen puolustus romahtaa keväällä 1918. Punakaartilaisten Eljas Rossin, Herman Hevoskosken ja Juliska Viskarin on lähdettävä pakomatkalle Mannerheimin valkoisten joukkojen tieltä. Matka johtaa Viipurin kautta vallankumouksen vyöryissä yhä olevaan Neuvosto-Pietariin, jossa kymmentuhatpäinen suomalainen punapakolaisjoukko huomaa joutuneensa oikeastaan vain ojasta allikkoon.
Eljas ja Herman pääsevät kuitenkin punakomentajakurssille, ja pian he Juliskan kanssa huomaavat olevansa mukana uutta vallankumousta puuhaavaa Suomen kommunistisen puolueen militanttisiipeä. Uudelle kapinalle haettaisiin vauhtia murhaamalla lahtarikenraali Mannerheim eli Murha-Kustaa.
Jari Tervon Troikka on tyylipuhdas historiallinen romaani. Tarina on toki sepitettä, mutta aidossa historiallisessa viitekehyksessä. Tervo yhdistelee monia kertojanääniä tutkien tapahtumia mahdollisimman monesta kulmasta yhtä aikaa. Punaisten pakokuvausta elävöitetään ottamalla mukaan sitaatteja Eljas Rossin myöhemmin kirjoittamista muistelmista.
Omat ajatuksensa ja tuntemuksensa annetaan myös miehensä Venäjälle kadottaneelle varatuomari Ellen Katajalle sekä kenraali Mannerheimille. Mannerheimin Tervo kuvaa itsevarmasti esiintyväksi, mutta sisältä hieman epävarmaksi ihmiseksi, joka haikailee oman kotimaansa, Venäjän keisarikunnan perään. Mannerheim ymmärtää olevansa vain suuri näyttelijä, jonka täytyy vetää roolinsa loppuun, vaikka sitten marttyyrikuolemaan asti.
Kuolema ja sen problematisointi on eräs Troikan kantavia teemoja. Eljas Rossi antaa äidilleen kapinaan alkaessaan lupauksen, että ei tappaisi ketään. Viimeistään Neuvosto-Venäjälle päästyään hän huomaa, että lupaus on monimutkaisempi pitää. Tapa tai tule itse tapetuksi.
Troikan kerronta on — ehkä useiden kertojanäänten ja useiden samanaikaisten aikatasojenkin vuoksi — paikoin hieman jopa sekavan tuntuista ja töksähtelevää (tässä toisaalta pitää syyttää hieman itseänikin, sillä Troikka on selvästikin teos, joka kannattaisi lukea kertaistumalta, eikä parin viikon aikana, kuten itse tein). Yksityiskohtia ja henkilöhahmoja on runsaasti, ja välillä tarina tuntuu karkaavan hetkeksi sivuraiteillekin. Kuitenkin Tervo on tehnyt hienon työn yrittäessään ymmärtää ja kuvata kansalaissodan kaikkia puolia mahdollisimman puolueettomasti. Tätä kirjaa luettaneen monessa kodissa joulunaikaan.