Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Juha Matias Lehtonen on helsinkiläinen uskontotieteilijä ja tiedetoimittaja – ei siis lääketieteen ammattilainen hänkään, mutta puolustaa järeän kokoisessa kirjassaan järeästi koululääketiedettä ja suomii terveysuskomuksiin liittyvää historiaa ja nykypäivää. Ja mikäs siinä – tieteilijän ote hänellä on joka tapauksessa, ja uskontotieteilijän koulutus antanee vahvat aseet uskomusten tutkimiseen. Eikä hän pelkää nimittää niitä humpuukiksi: johdannon lopuksi hän lausuu, että ”tervetuloa riitaisalle reissulle halki terveyden ja humpuukin historian.”
Lehtonen aloittaa katsauksensa 1700-luvulta, noituuteen uskomisen ajalta. Tuntui melkein huvittavalta huomata, että noista ajoista on periytynyt nykyaikaankin ilmaisu ”noidannuoli”, siis lumbago eli äkillinen, usein vähäksi aikaa melkein invalidisoiva selkäkipu. Liekö siis noitien tekosia moinen?
Lausuma ”ruoka olkoon lääkkeesi” on usein laitettu itsensä lääketieteen isän Hippokrateen suuhen, mutta sieltä se ei kuulemma ole kotoisin, kuten ei moni muukaan niin sanottu hippokraattinen kirjoitus. Mutta erilaisista dieeteistä ja niiden mahdollisesti parantavista voimista Lehtonen löytää paljon esimerkkejä, alkaen pH-ruokavaliosta ja sipsikaljavegaaniudesta ja päättyen tietenkin humpuukin kuninkaaseen eli lääkäri Antti Heikkilään ja hänen ankaraan lihansyöntiin perustuvaan dieettiuskomukseensa. Ei ihme, että Otava sai Skepsis ry:n Huuhaa-palkinnon Heikkilän kirjojen julkaisemisesta, kun hän jakaa mielipiteitään surullisen kuuluisassa MV-lehdessä ja uskoo koronaviruksen olevan eliitin salaliiton työtä.
Sitten on tietenkin homeopatia. Parantava vesi, jossa pitäisi olla pikkuruisina molekyyleinä sairautta hoitavia aineita eli käytännössä sitä, millä tauti on tullutkin, tosin siis vain ripaus parannusta uima-altaallisessa vettä. Uskokoon ken tahtoo, raha ainakin liikkuu virkeästi. Mutta vakavampi tapa parantaa potilaita hoitavalla vedellä on kuhnelaisuus, kylpyjen pitäminen kaikkia sairauksia hoitavana menetelmänä; valitettavasti tämä uskomus on johtanut Suomessakin kuolemantapauksiin. Eipä liene paljon totuutta siinäkään kuhnelaisten käsityksessä, että diabetes on ”mässääjien” eli juutalaisen rodun tauti.
Läpi kirjan humpuukin historiasta nousee esiin muista yhteyksistä tuttuja nimiä. Esimerkiksi pesäpallon isä Lauri ”Tahko” Pihkala ja etenkin hänen isoveljensä Martti olivat vannoutuneita eugeniikan eli rotuhygienian kannattajia. Tunnetun Terveydenhoitolehden päätoimittaja Konrad ReijoWaara piti masturbaatiota aivoja mädättävänä. Ensimmäinen ja tärkein suomalainen raakaruoka- ja paastokirjailija Teo Snellman, itsensä J. V. Snellmanin pojanpoika oli etenkin 1940-luvulla yksi suomalaisen natsiliikkeen merkittävimpiä hahmoja. Ja kun natseihin päästiin, niin raittiusmiehenä pidetty Hitler oli kuulemma metamfetamiini- ja kokaiinikoukussa. Ja niin edelleen, kyllä esimerkkejä löytyy.
Mutta mitä tästä perusteellisesta ja asiaansa jykevästi paneutuvasta kirjasta oikein pitäisi ajatella? Tuskin tässäkään on mitään yhtä lopullisesti oikeaa näkökantaa, kukin ajatelkoon miten tahtoo ja kritisoikoon Lehtosen näkemyksiä vapaasti. Minusta Terveys ja humpuuki oli hyvin mielenkiintoista luettavaa, joissakin kohdin hauskaa ja joissakin – ja useimmissa – äärettömän traagista. Kannattaa ehdottomasti lukea, jos tämäntapaiset aiheet yhtään kiinnostavat.
