Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nadja Sumanen on jo ehtinyt niittää mainetta nuortenkirjailijana: hänen esikoisromaaninsa Rambo voitti Finlandia Junior -palkinnon, ja siitä laadittiin myös näytelmä Kansallisteatteriin. Terveisin Seepra jatkaa sitten omalta osaltaan Sumasen vahvaa nuortenromaanien sarjaa.
Iris on yläasteikäinen tyttö, jolla näyttäisi päällisin puolin olevan kaikki hyvin, mutta sisäisesti hän kokee itsensä tyhjäksi ja ahdistuneeksi. Matka kulkee kodin ja koulun ja baletin väliä; kotona pyörähtävät silloin tällöin äiti Irja, entinen kakkubloggari, nykyinen fitnessintoilija, ja kiireinen ja aluksi aivan näkymättömäksi jäävä isä Erik. Isoveli Kim on kaikista näkymättömin, sillä hän viettää aikansa päihdekuntoutuksessa laitoksessa. Lemmikkinäkin on viljakäärme Oidipus, ei siis mikään pehmeäturkkinen siliteltävä sekään.
Kun Iriksen ahdistus käy sietämättömäksi, on hän tottunut kanavoimaan sen viiltelyyn. Veren näkeminen ja kivun tunteminen helpottavat hetkeksi. Mutta sitten Iris etsii itselleen psykologin kehotuksesta kirjekaverin, joka kutsuu itseään Runotytöksi. Tämä Runotyttö asuu jossain pienellä paikkakunnalla; hän suree poikki mennyttä seurustelusuhdettaan ja suunnittelee tulevaisuutta pääkaupunkiseudulla ilmaisutaidon lukiossa, kaukana poissa tuppukylästä.
Samaan aikaan Iris keksii valokuvauksen isän vanhalla järjestelmäkameralla, ja aluksi kovin hahmottomaksi jäävä isäkin alkaa saada persoonallisuutta, kun hän kehittää kuvia pimiössä yhdessä tyttärensä kanssa ja luennoi tälle valokuvataiteen hienouksista.
Terveisin Seepra on hyvin raikasta ja antoisaa luettavaa. Sumanen osaa asiansa, ja uskoisin, että tämä kirja on helposti lähestyttävä myös nuorelle lukijalle. Se sisältää vakavan aiheensa eli itsetuhoisen käyttäytymisen lisäksi myös paljon keventävää, osin kyllä aika mustaa huumoria. Sekä Irja-äiti kotkotuksineen että reipas virolainen siivooja on kuvattu erityisen hersyvästi. Lopun road movie -henkinen huipennus on kerrassaan riemukasta, ja ihan viimeinen luku antoi sitten uutta toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Voisin hyvin kuvitella tarjoavani tätä kirjaa hyvinkin eri-ikäisten lukijoiden käteen, myös niiden aikuisten, jotka haluavat tietää enemmän nuortensa maailmasta.
