Martta Kaukonen: Terapiassa

Terapiassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olin kuullut tästä kirjasta sosiaalisessa mediassa jo melko paljon ennen kuin ehdin tarttua siihen, mutta teinkin sen sitten suurella kiinnostuksella: olenhan aina ollut dekkareiden ja jännityskirjojen ystävä, ja psykoterapia aiheena veti myös puoleensa. Suomalainen naispuolinen esikoiskirjailija tuntui myös jonkinlaiselta suositukselta. Suurehkosta sivumäärästään huolimatta Terapiassa oli melko nopeaa luettavaa, koska se koostui lyhyistä napakoista luvuista, jotka kuvasivat tapahtumia muutaman keskeisen henkilön kannalta: Ira, sarjamurhaaja itse; Clarissa, hänen terapeuttinsa; Pekka, terapeutin puoliso sekä Arto, toimittaja.

Ira on siis nuori puhdasverinen sarjamurhaaja, joka ei ole jäänyt kiinni monipuolisten taitojensa ansiosta. Hän surmaa kylmästi keski-ikäisiä miehiä ja hävittää taitavasti heidän ruumiinsa. Mutta menneisyyden solmut ja traumat seksuaalisesta hyväksikäytöstä saavat hänet hakeutumaan psykoterapiaan. Clarissa on julkisuudessa viihtyvä terapeutti: hän esiintyy mielellään televisio-ohjelmissa ja naistenlehdissä, mutta pitää yksityiselämänsä visusti salassa. Yhteistyö näiden kahden välillä joskus toimii, joskus takkuaa, mutta Ira ei jätä käyntejä väliin, vaikka hänellä onkin repiviä itsemurhayllykkeitä. Heidän ohellaan kertojiksi päätyvät siis Clarissan mies Pekka, joka alkaa salaa penkoa asioita, jotka eivät hänelle kuulu ollenkaan, sekä alkoholisoitunut freelancertoimittaja Arto, joka yrittää saada Clarissasta sen elämänsä suuren jutun. Pian lukija saa huomata, ettei mikään ole sitä, miltä se on aiemmin näyttänyt.

Oliko tämä kirja jännittävä? Kyllä varmasti oli. Entä oliko se uskottava? No ei sitten ollenkaan. Kirjailija ei ollut onnistunut luomaan kovinkaan eläviä henkilöhahmoja juoppo-Artoa lukuunottamatta. Varsinkin Iran kuva sarjamurhaajana tuntui kovin huteralta, ja kun näin on päähenkilön kohdalla, huojuu koko kirjan luotettavuus. Mutta ainahan voi tukeutua siihen, että romaani on fiktiota, tarinaa, keksittyä. Fiktiona Terapiassa-romaani kyllä toimi kohtalaisen hyvin, ja oli itse asiassa vallan viihdyttävää luettavaa heinäkuun helteissä.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...