”Yritä ensin luoda hyviä hahmoja, niin he tarjoavat sinulle ideoita itse. Sitten vain seuraat mitä seuraavaksi tapahtuu”, Tenavat-sarjakuvan luoja Charles M. Schulz kuvaili työtapaansa. Hyviä ja kertakaikkisen ihania hänen hahmonsa ovatkin. Jaska Jokunen on alakuloinen kovan onnen poika, joka vain pussi päässään saa osakseen ihailua ja suosiota. Ressu, Jaska Jokusen monitahoinen ja -taitoinen beagle, kirjoittaa kirjaa ja pitää ystävänään Kaustinen-nimistä lintua. (Ressu on ollut niin suosittu hahmo, että se on saanut Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ääniä.) Tellu on vahvatahtoinen ja suorasanainen tyttö, joka ajoittain äityy kiusaamaan Jaska Jokusta. Salli on laiska höntti, jonka mielestä kaikki on liian vaikeaa. Eppu rakastaa riepuaan ja uskoo Suureen Kurpitsaan, jonka ilmestymistä hän odottaa uskollisesti pyhäinpäivänä.
Schulzin oma elämä antoi Tenaville sen välillä surullisen sävyn. Schulz taisteli toisessa maailmansodassa, ja sen jälkeen hänen yksityiselämässään oli tapahtumia, joiden aiheuttamia huolia hän purki Tenaviin. Jaska Jokusen maailmassa näkyivät myös yhteiskunnalliset ongelmat: Tenavissa käsiteltiin sotaa, rasismia, lasten kohtaamaa väkivaltaa ja sovinismia. Schulz yhdisti reaalimaailman epäkohdat sarjakuvan surrealistisiin, jopa fantasiaa lähenteleviin elementteihin, ja tuloksena oli Tenavat.
Tähän Tenavat-albumiin on koottu 70-luvun parhaimpia paloja. Albumin johdannon mukaan 70-luku oli Schulzin tuotannon kulta-aikaa, mutta – käsi sydämellä – Tenavat on huonoimmillaankin hyvää.
Kuriositeettina mainittakoon, että Tellu – joka aina vetää pallon Jaska Jokusen edestä, kun tämä on potkaisemassa sitä – saa tässä albumissa kirjaimellisesti näpeilleen. Jaska Jokunen, tuo kunnollinen pyöreäpäinen poika, ei kaikkien Tellun temppujen jälkeen sorru silti vahingoniloon, vaan potee huonoa omaatuntoa. Koeta kestää, Jaska Jokunen!