Otava jatkaa Tenavat-sarjan julkaisemista. 1960-luvun kattava kokoelma on ajankohdalta, jolloin sarja on jo lähtenyt täyteen vauhtiin. Edellisessä osassa hahmot hakivat vielä muotoaan ja avoimia kysymyksiä oli todella paljon. Tässä osassa valtaosa sarjan vakiohahmoista ovat jo liittyneet sarjaan (poissa lienee vain Toisto, Tellun ja Epun pikkuveli).
Tenavien keskiössä on tavallinen pikkupoika Jaska Jokunen. Jaska on rehti ja reipas, mutta hänellä tuntuu olevan maailman huonoin onni. Tähän kokoelmaan mennessä Jaska Jokusen rinnalle on noussut valtava määrä vahvoja hahmoja. Monien mielestä sarjan päähenkilön viitta on siirtynyt juuri tämän kokoelman strippien aikana Jaska Jokusen koiran Ressun harteille.
Suomessa Tenavien suurta vaikutusta ei oikein tunnuta ymmärtävän. Varmaankin kaikista vaikuttaneimmalle strippisarjakuvalle lienee velkaa jokainen genren edustaja. Vaikutuksesta kertoo sekin, että kirjan kansisuosittelijaksi on suostunut Yhdysvaltain presidentti Barack Obama.
Schulzin sanotaan sanoneen, että sarjakuvantekijä on henkilö, jonka tehtävä on toistaa sama vitsi ilman, että se koskaan menee aivan samalla tavalla. Tämä oivallus on yksi Tenavien hyvyyttä. Sarjassa on hyvin paljon toistuvia tilanteita, mutta ne harvoin tuntuvat toistavan itseään. Näihin tuttuihin tapahtumiin samastuu ja lukija huomaa odottavansa seuraavaa Ressun mielikuvitusretkeä tai Tellun terapianeuvoa.
Tenavissa on jotain käsittämätöntä. Yksittäiset stripit eivät välttämättä naurata, mutta sarjaan kasvaa varsin nopeasti kiinni. Tenavat toimivat valtavan hyvin pieninä annoksina päivärutiinien yhteydessä. Itse kammoan lähestyvää uhkaa: mitä luen aamupalan yhteydessä kun Tenavat loppuvat.