Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Satamasta Viru-hotelliin ja sieltä Vanhan kaupungin muurille, portin kautta villapaitojen myyjien ohi Raatihuoneen torille ja kapeille kujille, paukuille. Ja Viro on nähty!
Niin sitä moni luulee, mutta.
Näille luulijoille käteen käypää ja suositeltavaa taskulämmintä olisi tarjolla tässä toimittaja Pekka Lehtosen läpileikkauksessa Viron historiasta, lähinnä vuodesta 1966 alkaen, jolloin nuorukainen Maisunsa kanssa saapui kaupunkiin toimittamaan suomenkielisiä radio-ohjelmia Tallinnan radiossa. Ensimmäinen pesti kestää kolme vuotta.
Olivat ne aikoja!
Melkein piti uskoa joulupukkiin ja välittää ’tietoa’ eteenpäin suomalaisille radiokuuntelijoille. Tuolloin prime time oli lähettää ohjelmaa sunnuntaina kello 10, jolloin Yle ei tarjonnut muuta kuin Jumalanpalveluksen ja harrasta musiikkia rinnakkaisella. Moskovan vaatimuksena oli antaa Neuvosto-Virosta hyvä ja myönteinen kuva. Propagandaa siis.
Välittyihän se, vaikka totuus monesti oli toisenlainen.
Kuten esimerkiksi raitioliikennesuunnitelma Mustamäestä keskustaan: vuonna 1966 puoluelehti Rahva Hääl kertoi rakennustöiden alkavan vuonna 1968 ja raitsikoiden kulkevan vuonna 1970. Tätä 50 vuotta vanhaa suunnitelmaa ei ole vielä alettu toteuttaa.
”Se ihmetyttää, ettei suunnitelmilla näytä olleen mitään tekemistä todellisuuden kanssa.” Miksi? Ehkä: ”Niiden tarkoitus oli yhtäältä antaa ihmisille valoisia tulevaisuuden illuusioita ja toisaalta lypsää rahaa Moskovasta. Kun rahaa ei tullut, idea unohdettiin.”
Lehtonen matkustelee luvalla ja luvatta Tallinnan ulkopuolellakin: pääsee jopa suljetulle Saarenmaalle ja zaporoz-auton kyydissä sotilastukikohtien ohitse, käy kielletyssä Tartossa ja tutustuu harmaaseen virolaiseen maaseutuarkeen.
Vuonna 1993 Lehtonen saapuu uudelleen Viroon, jossa kaikki on nyt toisin. Viro itsenäinen, kapitalistinen, vapaa.
Toki Lehtonen on ollut paikan päällä niinä kiihkeinä aikoina, jolloin kaikki mullistui Gorbatšovin ja Jeltsinin valtataistelussa. Näissä pyörteissä Lehtonen on ollut Kansan Uutisten lehtimiehenä ja Moskovan kirjeenvaihtajana todistamassa niin Baltian 675-kilometristä ihmisketjua kuin Liettuan ja Latvian itsenäistymiskahakoita.
Lehtosen viimeinen radiopesti kesti vuodesta 1993 vuoteen 1996. Pilkkapalkalla, 100 euroa kuukaudessa. Mutta siinä samalla, kun hoiteli freelancerina MTV-raportteja sekä suomalaisiin lehtiin reportaaseja, niin mikä ettei olisi toimeentullut – vapaassa maassa! Tallinnan suomenkieliset radiolähetykset päättyivät vuonna 1998.
Lehtosen kirja on enemmän kuin kartta, se on navigaattori menneeseen, muttei silti liian kauaksi historiaan, aikalaishistoriaa aikalaisille.
On yhteenvedon ja lukijan puntaroinnin aika, kumpi parempi, Lehtosta lainaten:
”Neuvostoyhteiskunnan ihanteet olivat työ, tasa-arvo ja solidaarisuus. Kaikkien näiden ihanteiden toteuttamisessa epäonnistuttiin täydellisesti. – – Neuvostoyhteiskunnan paradoksi oli se, ettei siellä edes pyritty siihen!”
Mutta toisaalta:
”Eläkeläisille paluu kapitalismiin oli usein katastrofi. Neuvostoliitossa eläkkeet eivät olleet kovin korkeat, mutta niillä tuli yleensä toimeen.”